Dream team – ja katse eteenpäin!

Tällä viikolla kuntavaalit alkoivat tuntua todelta, kun ehdokkaat ovat nyt selvillä. Olen iloinen, että Vaasassa saimme demareiden listalle paljon uusia, nuoria ja vanhoja, naisia ja miehiä, vaasalaisia ja vähäkyröläisiä. Iloinen olen myös kokeneista ehdokkaista, sillä näin siirtyy osaaminen uuteen valtuustoryhmään. […]

SDP:n 94 ehdokasta on niin laaja otos kaupunkilaisista, että kutsun sitä Dream teamiksi.

Demokratia tarvitsee tekijänsä. Useat puolueet ilmoittivat ehdokashankinnan vaikeudesta. On useita syitä olla lähtemättä mukaan, varmasti yhtä monia kuin kieltäytyjiä. Perheen, työn ja poliittisten tehtävien yhdistäminen on haastavaa (I know!), mutta myös palkitsevaa. Tulevat, vaikeatkin uudistukset kuntakenttään ovat lannistaneet joidenkin intoa lähteä ehdokkaaksi. Suositan rohkeutta katsoa eteenpäin: nyt jos joskus tehdään tulevaisuutta!

Olen jutellut monen ehdokkaaksi lähteneen ja myös sitä harkinneen, mutta pois jääneen kanssa. Olen yrittänyt innostaa mukaan.

Luottamustehtäviin menee aikaa, mutta kyllähän niistä myös valtavasti saa. Ja nyt on oiva hetki olla mukana, muutostilanteissa linjataan isoja, kaupunkilaisten hyvinvointiin merkittävästi vaikuttavia asioita.

Euroteema jyllännee myös kuntavaalikentillä. Toisaalta tämä on hienoa, sillä on äärimmäisen tärkeää, että käydään aktiivista ja laajaa kansalaiskeskustelua Euroopan, EU:n ja euron suunnasta.

Toisaalta voidaan aiheellisesti kysyä, ovatko euroaiheet kuitenkaan niitä kaikkein oleellisimpia kuntavaaliaiheita, koska niistä ei päätetä kuntatasolla.

Jotta myös tehtäisiin eikä pelkästään puhuttaisi, Vaasan demarien vaaliohjelmassa on konkreettisia ehdotuksia Vaasan kehittämiseksi. Ohjelmassa todetaan muun muassa, että uimahalliin tulisi saada 20 euron vuosikortti 65 vuotta täyttäneille vaasalaisille. Tämän lisäksi sieltä löytyy useita muita pieniä ja suuria linjauksia, esimerkiksi ikäihmisten hoitoon ja nuorisotakuuseen liittyen.

Vaasassa kaupunginvaltuustoon pyrkii tällä kertaa 430 vaasalaista ja vähäkyröläistä.

Tästä joukosta löytyy ihan varmasti jokaiselle sopiva ehdokas. Viime kuntavaaleissa äänestysprosentti oli Vaasassa 62,2. Tässä on runsaasti parantamisen varaa.

Innostamisen osallisuuteen päätöksenteossa ei pitäisi tyrehtyä matalan äänestysprosentin murehtimiseen! Kuntauudistuksessa on mahdollisuus lähidemokratian kehittämiseen.

Tämä on hyvä pitää mielessä myös vaalien välillä, jotta kuntalaisilla olisi äänestämisen lisäksi muitakin mahdollisuuksia vaikuttaa kotiseutunsa asioihin.

Julkaistu Pohjalaisessa 23.9.2012.

Lisää blogista

Hyviä uutisia EU:sta! Euroopan parlamentti äänesti tänään jäsenmaasta toiseen lähetettyjen työntekijöiden parempien oikeuksien puolesta

2018-05-29 18:08:54
Tänään tiistaina 29.5. parlamentti uudisti lähetettyjä työntekijöitä koskevan direktiivin. Uudistuksessa vahvistetaan jäsenmaasta toiseen lähetettyjen [...]

Puhe Valtakunnallisten museopäivien avajaisissa 24.5.2018 (muutosvarauksin)

2018-05-24 11:47:05
Suomalaisissa museoissa kuratointi on yleensä erittäin korkeatasoista, interaktiivisuuteen kiinnitetään huomiota ja tekstit ovat luettavissa useilla [...]

Vappupuheeni 2018

2018-05-02 13:47:43
https://youtu.be/NxLXkKBJIUM Toverit, ystävät, hyvää vappua Euroopan parlamentista Vapunpäivästä tuli työläisten päivä, koska vuonna 1886 työläiset [...]

Pieniä kieliä turvaamassa

2018-04-24 20:02:44
Saako saameksi asioida netissä? Miten pärjää viittomakielellä verkossa? Onko tutkimusta tarjolla suomeksi vai ainoastaan englanniksi? Tällaisia [...]