EPP haluaa parlamentin johtoon tasa-arvoa vastustavan Berlusconin ystävän

Euroopan parlamentti valitsee tällä viikolla uuden puheenjohtajan, kun saksalainen sosialidemokraatti Martin Schulz lopettaa kautensa.

Parlamentin suurin ryhmä EPP on nyt nimennyt puheenjohtajakandidaattinsa, ja valinta on erittäin huolestuttava. Italialainen Antonio Tajani tunnetaan tasa-arvon vastustamisesta ja läheisistä väleistä Silvio Berlusconiin. Hän kuuluu Berlusconin Forza Italia -puolueeseen.

Tajani on toistuvasti äänestänyt parlamentissa tasa-arvoa vastaan. Hän vastusti esimerkiksi sukupuolten tasa-arvoon tähtäävää strategiaa vuosille 2015-2020 sekä on jatkuvasti vastustanut naisten oikeuksia ehkäisyyn, seksuaaliterveyteen ja päätöksiin omasta kehostaan. Hänen puheissaan naisen paikka on kotona.
Tajani vastustaa myös seksuaalivähemmistöjen oikeuksia ja on muun muassa väittänyt, että samaa sukupuolta olevien vanhempien perheissä lapset saavat väistämättä henkisiä vammoja. Väite on pahantahtoinen ja virheellinen.

Työseknnellessään komissaarina Tajani ehti ryvettyä niin sanotussa dieselgate-skandaalissa. ”Vuosisadan yrityshuijaukseksi” kutsutussa skandaalissa paljastui, että Volkswagen oli vuosikausia asentanut dieselautoihin ohjelmistoja, jotka huijasivat päästömittauksia. Tajani oli tuolloin teollisuusasioista vastaava komissaari, joka kutsuttiin toistuvasti parlamentin ja muiden tahojen eteen selittämään, miten oli mahdollista, ettei hän saamistaan todisteistaan huolimatta muka tiennyt, että jotain epäilyttävää oli meneillään.

EPP mainostaa Tajania ”sillanrakentajaksi”. Forza Italia onkin menestyksekkäästi rakentanut siltoja esimerkiksi Berlusconin, median, oikeuslaitoksen ja mafian välille. Ihminen, joka haluaa kyykyttää yli puolta EU:n väestöstä, ei kuitenkaan voi rakentaa siltoja. Tajanin johtama parlamentti tarkoittaisi huonompaa Eurooppaa kaikille, jotka eivät ole miehiä, monille vähemmistöille sekä korruptiota vastustaville eurooppaisille.

Mikäli Tajani valitaan, ollaan tilanteessa, jossa sekä Euroopan parlamenttia, komissiota että neuvostoa johtaa oikeistolaista EPP-puoluetta edustava kuusikymppinen mies. Tämä ei vastaa monimuotoista Eurooppaa, jossa elämme.
Suomi tunnetaan EU:ssa tasa-arvostaan ja vapaudestaan. Toivon, että suomalaismepit äänestävät tasa-arvoa ajavaa ehdokasta.

Tagit

Tutustu lisää

Uutiskirje

Pysy ajantasalla viimeisimmistä kuulumisista suoraan EU- kentältä!

"*" näyttää pakolliset kentät

Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.