Kansan edustajana.

Hallitus on olemassa kansaa varten. Eduskunta on olemassa kansaa varten. Ja kansan valitsema. Ilman kansalaisten niille suomaa luottamusta ne ovat tyhjiä instituutioita. Luottamus mitataan vaaleissa. Gallupit ovat toissijaisia, mutta eivät tyhjänpäiväisiä. Nyt hallituspuolueiden luottamus on laskenut. SDP on ottanut gallupin vakavasti ja katsoo toimintatapaansa. Taloudellisessa kireässä tilanteessa vaikeita päätöksiä on mahtunut rutkasti mukaan, eikä kausi ole kuin vasta puolessa välissä. Hallituksessa on vastuuta, mutta myös vaikutusvaltaa. Olen kuitenkin varma ja hyvin tietoinen siitä, että päätökset olisivat hyvin eri näkösiä, jos SDP ei olisi hallituksessa mukana.

SDP:n surkean gallupin rinnalla muistutan vain pari viikkoa aiemmasta mielipidemittauksesta. Huhtikuun alussa tehdyssä puolueiden asennetutkimuksessa SDP sai toiseksi eniten myönteisiä arvioita SDP (36 %) ja kielteisiä arvioita toiseksi vähiten. Kaikupohjaa työllemme siis on.

Oppositiokin on arvioinut, että hallituksen työskentelytavat heikentävät luottamusta. On selvää, että kun esimerkiksi sote-uudistuksesta puhutaan lehtien palstoilla sotesotkuna, ei tyylipisteitä tule. Työryhmien varjoon on jäänyt koko uudistuksen syyt: lääkärille joutuu osottamaan viikkoja, esimerkiksi lasten prykiatriaan erikoistuneita virkoja ei saada täyteen, terveyskeskuksiin ei olla tyytyväisiä ja sosiaali- ja terveyspalvelujen eri organisaatioissa oleminen aiheuttaa päällekäistä tuhlausta.

Huhtikuun alussa toteutetusta mielipidetutkimuksesta käy ilmi että suomalaisten mielestä vakavimmat yhteiskunnalliset epäkohdat ovat tuloerojen ja sosiaalisen eriarvoisuuden kasvu sekä työttömyys. Sosialidemokraattien keskeisin tavoite on korkea työllisyysaste ja ihmisten hyvinvoinnin turvaaminen. Myös hallitusohjelmaneuvotteluissa asetettiin kova työllisyystavoite. Vuoden 2012 alkupuolelle saakka tavoitteen mukaisella uralla pysyttiin, mutta viimeisen vuoden aikana työttömyysaste on lähtenyt kasvuun. Kun vienti ei vedä muidenkin maiden talousahdingon vuoksi, työllisyystilanteemme heikkenee. Sen vuoksi on ryhdytty määrätietoisesti lisätoimiin työllisyyden ja kasvun edistämiseksi.

Yhteisöveron alennus oli kädenojennus yrityksille, ja vastapalvelukseksi odotetaan uusia työpaikkoja. Teollisuutta tuetaan rikkidirektiivikompensaatiolla. Työllisyyttä tuetaan myös vakauttamalla Euroopan taloutta luomalla tiukemmat säännöt jokaisen jäsenmaan terveelle talouden pidolle. Viennistämme suuntautuu yli puolet EU-alueelle. Kun tärkeimmät vientimaammekin voivat huonosti, talouden ja työllisyyden kääntäminen parempaan on kahta vaikeampaa. Suomen on tehtävä parhaansa, hoidettava myös oma talous vastuullisesti. Vaihtoehto ei ole huudella jokaista uudistusta tai säästöä vastaan. Ja se vaihtoehto, että laittaisi pään puskaan, sopii vain oppositioon. Valtion tilasta vastuun kantavalle hallitukselle siitä olisi yhtä paljon apua, kuin pahana päivänä Vaskiluodon satamannokkaan kipittäminen myrskyssä huutamaan tuulta vastaan.

Kotimaisen kilpailukyvyn kannalta riskinä on, että pitkittyneet työttömyysjaksot hidastavat työttömyyden vähenemistä myös siinä vaiheessa, kun taloustilanteessa tapahtuu käänne parempaan. Siksi ennakoivat työvoimatoimenpiteet ja nuorisotakuun toimeenpanon onnistuminen ovat tärkeitä. Hallitus ei siksi ole tinkinyt työllisyysmäärärahoista.

Voiko tiukkoina talousaikoina olla ilouutisia? Voi! Veroratkaisujen avulla on voitu tehdä historiallinen uusjako: tuloerot kaventuivat Urpilaisen valtiovarainministerinä tekemien budjettien aikana! Useampi vuosikymmen suunta oli toinen. Epäilenpä, ettei ole montaa maata, joka on voinut saavuttaa vastaavaa säästöbudjettien aikaan. Emme ole suostuneet laittamaan vähäosaisimpia laman maksajiksi. Olemme korottaneet perusturvaa (esim 100 euron korotus palkansaajien verotulovähennykseen ja yli 100€ lisä yksinhuoltajille toimeentulotuen varassa), luoneet nuorisotakuun, jolle osoitettiin nyt 60 miljoonaa euroa lisärahoituksta, kiristäneet pääomaverotusta ja toteuttaneet kaikkein rikkaimmille solidaarisuusveron. Nämä olivat kaikki SDP:n keskeisiä tavoitteita viime vaaleissa.

Nopeimmat analysaattorit kirjoittelevat suosionotkahdusissa aatteen loppua tai hukkaa. Väitän tuon toiseksi, todistusaineistona naapurimaat. Ruotsissa ja Virossa demarit ovat suurimpana gallupeissa.

Julkaistu Pohjalaisessa 5.5.2013.

Tagit

Tutustu lisää

Uutiskirje

Pysy ajantasalla viimeisimmistä kuulumisista suoraan EU- kentältä!

"*" näyttää pakolliset kentät

Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.