Kenen puolella EK on veroparatiisien vastaisessa työssä?

Veronkierto maksaa EU:ssa komission teettämän selvityksen mukaan 1000 miljardia euroa menetettyinä verovaroina vuosittain. Se tarkoittaa 2000 euroa jokaista eurooppalaista miestä, naista ja lasta kohden. Summa on enemmän kuin mitä me näissä kaikissa EU maissa käytämme terveydenhoitoon! Luku on valtavan suuri. Meillä eikä useimmilla mailla ole varaa tällaiseen verotuspohjan murenemiseen hyvinä aikoina – eikä varsinkaan nyt, kun budjetit ovat säästöpaineiden alla. Kehitysyhteistyön palvelukeskus on arvioinut Suomen veromenetyksien olevan vähintään 300 miljoonan euroa. Nyt on korkea aika tarttua toimeen: yhtiöiden, pankkien ja valtioiden salailu on saatava kuriin.

Olemme Sosialidemokraatteina korjaamassa markkinataloutta. Se ei toimi ilman suitsia. Tarvitsemme eettistä markkinataloutta. Kestävä moraali voittakoon aina.

Valtiovarainministeri, SDP:n puheenjohtaja Urpilainen on esittänyt, että myös Suomessa pankeille tulee säätää velvollisuus ilmoittaa isoista tilisiirroista ulkomaille ja tiedonsaanti tulee turvata myös ulkomaisilta pankeilta kansainvälisten sopimusten kautta. Tiedon vaihdon ja läpinäkyvyyden kasvattaminen ovat tärkeitä askelia veroparatiisien elintilan kaventamiseksi. Valtioiden verotietojen vaihtoa on edistettävä. EU:n musta lista veroparatiiseista on myös kannatettava ajatus. Veroparatiisien toimintamahdollisuudet pitää ajaa alas, ja niiden hyödyntämisestä tulee tehdä niin vaikeaa kuin mahdollista. Hyvä on myös kotimainen idea positiivisesta listasta: yritykset itse voisivat ilmoittaa, etteivät ne käytä veroparatiiseja.

Veroparatiisien alasajaminen on vaikeaa, muttei mahdotonta. SDP on puhunut veroparatiisien alasajosta jo pitkään. Olen ilahtunut, että tähän on vihdoin heräämässä muutkin puolueet, niin kotimaassa kuin muuallakin Euroopassa.

Nyt on vihdoin aistittavissa momentum eli hetki löytää yhteistyötahtoa EU-maiden kesken veroparatiisien vastaisessa työssä, lisätä suurien rahasiirtojen avoimuutta ja korjata verolakeja niin, ettei elinkeinotoiminnasta osa jää kokonaan verottamatta missään maassa.

Vappuaattona alkoi käsittämätön vastahyökkäys. Elinkeinoelämän keskusliiton EK:n veroasiantuntija alkoi lytätä ideaa paremmasta varainsiirtojen läpinäkyvyydestä ja veroparatiisien vastaisesta työstä. EK:n veroasiantuntija sanoi Verkkouutisten haastattelussa: ”ei veroparatiisiin sijoittautumisesta kerry edes verohyötyä”. Siis veroparatiisiin sijoittautumisesta ei kertyisi edes verohyötyä? Uskokoon ken haluaa.

Lisäksi EK:n veroasiantuntija väittää harhaksi sen, että kansainvälinen konserni pystyisi piilottamaan ja salaamaan tulojaan. Hänen vähättelevä leuansoitto valtiovarainministeri Urpilaiselle vaatisi jonkun hänen esimiehistään tarkistamaan linjauksen. Sanoutuuko EK irti myös komission veropetosten ja veronkierron vastaisesta toimintasuunnitelmasta, jonka Euroopan parlamentin talousvaliokuntakin jo hyväksyi? Eikö EK ole rehellisten yritysten puolella ja valmis tosissaan toiminaan niiden suomalaisten yritysten eduksi, jotka menettävät asemiaan markkinoilla epärehellisten ja vilpillisten järjestelyjen kautta? Kenen asialla olet, Jyri Häkämies?

Useat tutkimukset ja kartoitukset arvioivat jopa puolet maailman kaupasta käytävän ilman verotusta. Monien miljardien kohdalla kyse on lainmukaisesta verosuunnittelusta ja siksi meidän veronsäätäjien tulee toimia. Yksin emme ilmiötä voi taltuttaa, mutta EU on 25 prosenttia maailman kaupasta, joten sillä olisi asiassa voimaa. Odotan suurin odotuksin tämän kuun valtiovarainministereiden kokousta ja kesäkuun päämiesten EU-huippukokousta, johon asia myös vietäneen.

Tagit

Tutustu lisää

Uutiskirje

Pysy ajantasalla viimeisimmistä kuulumisista suoraan EU- kentältä!

"*" näyttää pakolliset kentät

Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.