Kiitos Vaasa-Uumaja -yhteistyölle!

Merenkurkun liikenteen jatkohanke on saanut EU-tukea 6,129 m€.

”Tuki oli määrätietoisen yhteistyön ja aktiivisen lobbauksen tulosta, arvioi vaasalainen kansanedustaja Miapetra Kumpula-Natri (sd) tänään Liettuassa, jossa kokoontuivat kansallisten parlamenttien EU-valiokuntien puheenjohtajat.

”Maakuntien nimet ruotsiksi antavat hyvän yhtenäisen kuvan alueesta: Västerbotten ja Österbotten. Merenkurkun eri puolilla yhteistyönä hoidettu lobbaus oli pitkäjänteistä. Viimeisin silaus tapahtui viime viikon alussa Visbyssä, jossa myös komission esittelevä virkamies oli mukana. Vaasan lobbausosaaminen on kasvanut hurjasti viimevuosina, kiitos kovasta työstä hankevastaaville virkamiehille”, Kumpula-Natri toteaa.

”Ilman lobbausta eivät tälläiset rahat alueelle tipahda”, vakuuttaa Kumpula-Natri. ”Nyt hankkeen toteuttamisen rinnalla on valmisteltava vähintään yhtä huolella hankkeen seuraava osa eli varsinaisen uuden aluksen varmistaminen Vaasa-Uumaja -reitille. Suomen hallituksen tuki on ollut ilahduttavaa, Ruotsin hallitusta pitää vielä vakuutella. Sain tänään täällä Liettuassa esitellä hanketta jälleen kahdelle ruotsalaiskollegalle”, Kumpula-Natri ilakoi tukiuutisen ympärillä.

Tiedote julkaistu 8.7.2013.

 

Tagit

Tutustu lisää

Uutiskirje

Pysy ajantasalla viimeisimmistä kuulumisista suoraan EU- kentältä!

"*" näyttää pakolliset kentät

Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.