Kyproksen avustamisen arviointia

Kyproksen ongelmien taustalla on pankkisektorin vaikeudet, ja siksi pankkien on oltava myös ratkaisujen rahoittajana. Ehtojen mukaan pankkien osakkeenomistajat menettävät omistuksensa ja pääomalainoja antaneet menettävät sijoituksensa. Yli 100 000€ talletuksia leikataan isolla kertaverolla. Lisäksi kaikkia talletuksia verotetaan kertaluonteisesti, näin ne rahoittavat Kyproksen sopeutusohjelmaa. Financial Timesin mukaan tilejä jäädytetään jo. Kyproksen rahanpesunvastaisten toimien toteutumista tarkkaillaan suurennuslasilla. Jos epäkohtia havaitaan, eikä niitä korjata, lainanmaksu Kyprokselle tulee lopettaa siihen paikkaan. Tämä on äärimmäisen tärkeä ehto.

Ensitietojen pohjalta Suomen tiukat ehdot sijoittajavastuusta, joita hallituksen ja suuren valiokunnan kanssa on läpikäyty, näyttävät toteutuneen. Huh, sillä esimerkiksi Hesarin yksi tweettaus yöllä väitti, ettei sijoittajilta leikaita – lähde oli kyproslainen. Kommentoin takaisin tweettaamalla, ettei sellainen apulainoitus mene neuvostossa läpi. Ei olisi ollut Urpilaisella mahdaattia päästää sijoittajia ja suurtallettajia veräjästä maksamatta.

IMF:n mukana olo on ollut Suomen tiukka ehto jo pitkään. IMF:n osallistuminen sekä rahoittajana että osaamisellaan on toteutumassa, IMF:n pääjohtaja Lagarde esittää osallistumista IMF:n johtokunnalle. IMF:n toiminnassa ehtona on uskottavat velkakestävät ohjelmat. Näin tulee EVM:lläkin olla, ettei samaan ohjelmamaahan jouduta palaamaan uudelleen, kuten Kreikan kohdalla on tapahtunut.

Kyproksen valtiolla on lainoja myös Venäjällä, Venäjä on luvannut lie ainakin korkohelpotuksia ja laina-aikojen pidennyksiä. Mielenkiintoista olisi tietysti, jos Venäjä tulisi samaan avustamispakettiin EVM:n ja IMF:n kanssa, mutta haluammeko lisäjäsenen päätöksentekoon? Minusta troikka, EVM, IMF ja komissio riittävät.

Suomen tiukkaa linjaa on kuunneltu, kun aikaisemmin puhutun 17 miljardin euron sijaan päädyttiin 10 miljardin lainoitukseen. Erotuksesta kattavat suurimman osan – kuten kuuluukin – pankkien omistajat ja sijoittajat itse. Ministeri Urpilainen puhui sopan keittäjien osallistumisesta sopan selvittelyyn, näin hän yöllä veti koko paketin Suomen tavoittelemaan suuntaan (kiitos!).

Lopullisia kantoja itse ohjelmaan voidaan ottaa vasta, kun yksityiskohdat ovat selvinneet. EVM käytöstä päättää hallintoneuvosto eli euromaiden valtiovarainministerit. Suomen lain mukaan valtiovarainministeri hakee aina mandaatin toimilleen EVM:ssä suurelta valiokunnalta. Lainoitus tulee olemaan EVM:n, IMF:n ja Kyproksen valtion välinen asia, joten Suomesta ei rahaa tai takauksia tarvita, vaan välineenä käytetään pysyvän rahaston pääomaa.

Suuren valiokunnan puheenjohtajana olen kyllä tyytyväinen hallitusohjelman mukaiseen  kovaan ja määrätietoiseen Suomen neuvottelupolitiikkaan. Kyproksen laina-avustamisen ehdoista on ensitietojen mukaan saatu tulos, joka tyydyttänee eduskuntaakin.

Oppositio opponoikoon sisältöä. Alkaa käydä tylsäksi kuulla aina vain ei ei ei vailla analyyttisempaa pohdintaa itse sisällöstä, kuten Soini ehti jo. Sijoittajavastuu on Soinin mukaan tällä kertaa viikunanlehti, miljardeissakinko voi käyttää tuollaista vähättelevää ilmaisua?? Sipilä antoi arvostusta tiukkuudelle, vaikka ei malttanut olla pohtimatta Kyproksen eroakin.

Vielä ei olla maalissa. Ensin Kyproksen parlamentin pitäisi kyetä säätämään heille epämieluisat lait, joista tallettusten leikkaus lie vaikein. IMF johtokunnan päätöstä osallistumisesta odotetaan ja lopulta itse ohjelma valmistuu EVM päätöksellä. Helppoja vaihtoehtoja valmistellulle ratkaisulle on vaikea nähdä.

 

Lisää blogista

Palkkojen dumppaus loppuu - parlamentin päätös lähetettyjen työntekijöiden direktiivissä on hyvä

2017-10-17 14:48:44
Olen tyytyväinen Euroopan eiliseen parlamentin työllisyysvaliokunnan päätökseen suojella samapalkkaisuutta eurooppalaisilla työmarkkinoilla. Valiokunta [...]

Mepit vaativat suomalaistoimittajan tuomion kumoamista

2017-10-13 16:33:29
Lähetin tänään Turkin oikeusministerille ja EU-ministerille sekä Turkin EU-suurlähettiläälle kirjeen, jossa vaaditaan Turkkia kumoamaan [...]

SÄHKÖAUTOJEN LATAAMISTA HELPOTETAAN, RAKENNUSTEN ENERGIATEHOKKUUUS PARANEE

2017-10-11 12:32:10
Euroopan parlamentin energiavaliokunta hyväksyi juuri rakennusten energiatehokkuusdirektiivin. Se tarkoittaa lisää sähköautojen lataustolppia, runsaasti [...]

Lämpimästi tervetuloa vuosiseminaareihin!

2017-08-22 16:56:13
Mikä on unionin tila? Millainen on EU:n tulevaisuus, millä tasolla sen turvallisuus, kuka luotsaa EU:ta ja millä lihaksilla? Näitä ja monia muita [...]