Maan etu vaatii hallitukselta yhtenäisen EU-linjan

Keskusta, Perussuomalaiset ja Kokoomus aloittivat Juha Sipilän johtamat hallitusneuvottelut tänään. Talouskysymysten lisäksi neuvotteluita on povattu tiukoiksi etenkin EU- ja euro-kysymysten sekä maahanmuuton osalta. Erityisesti Kokoomus ja Perussuomalaiset ovat vuosikymmenen olleet kaukana toisistaan.

– Suomen vaikutusvallan säilyttämisen vuoksi hallituspuolueiden on löydettävä yhtenäinen EU-linja, huolimatta siitä kuinka kaukaa sitä mahdollisesti lähdetään hakemaan. Suomen kaltaisella pienellä jäsenmaalla ei ole varaa hajanaisten viestien Brysseliin lähettämiseen, europarlamentaarikko Miapetra Kumpula-Natri (sdp) muistuttaa neuvottelijoita.

Pääministeri johtaa hallituksen EU-politiikkaa ja Suomen hallituksen toimintaa jäsenmaiden kannata asioihin muodostavassa neuvostossa.

– Komission pohjaesityksiin vaikuttaminen ja omien kantojen läpivieminen vaativat johdonmukaista työtä ja epävirallisia neuvotteluita myös muiden maiden kanssa. Hallituksen eri suunnista ei voi tällöin kuulua erilaista viestiä. Kaksinaamainen vaihtoehto eri viesteillä unioniin ja kotimaahan ei myöskään ole avoimeen aikaan sopiva. EU-kysymyksissä hajanainen hallitus ei ole kestävä vaihtoehto, Kumpula-Natri päättää.

Tagit

Tutustu lisää

Uutiskirje

Pysy ajantasalla viimeisimmistä kuulumisista suoraan EU- kentältä!

"*" näyttää pakolliset kentät

Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.