Perusopetuksen tuntien lisäys oli tervetullut teko

Julkaistu Pohjalaisessa 26.08.2012.

Syksy on tuonut mukanaan koululaisten arjen. Facebook-päivitysten koko viime viikko oli täynnä ylpeiden ja iloisten äitien, isien ja isovanhempien merkintöjä koulun alkamisesta. Reppu ja iloinen ilme, ne kuuluvat yhteen!

Tuon odotuksen ja oppimisen ilon jatkuminen on kodin ja koulun haaste, sillä ilolla ja mielenkiinnolla lapsi oppii ja pärjää. Koulun on oltava oppilailleen myös turvallinen ja rauhallinen. Mahdollisuus oppia uutta ja kehittyä on annettava kaikille koululaisille. Perusopetuslakia tulisikin täydentää niin, että työrauhaongelmiin puuttuminen olisi helpompaa. […]

Kiusaamista vastaan on toimittu vuosia ja saatu tuloksia aikaan. Silti yksikin pikkukoululainen, jonka aamu alkaa koulupelolla kiusaajien kohtaamisen vuoksi, on liikaa. Valtakunnalliset kampanjat vaativat joka kouluyhteisössä työtä koulukiusaamisten lopettamiseksi. Voimme jokainen aikuisena tehdä osamme.

Kansainvälisissä kouluvertailuissa on selvinnyt, että useissa maissa on huomattavasti Suomen kouluja enemmän opetustunteja. Määrä ei tietenkään korvaa laatua, mutta hallituksen loppukevään päätös lisätä perusopetuksen vähimmäistuntimäärää oli tervetullut teko. Se osoittaa, että hallitus ymmärtää, missä maamme tulevaisuus on: hyvää opetusta saaneissa lapsissa ja nuorissa. Päätös lisää myös tasa-arvoa, sillä nykyisellään kuntien tarjoamissa tuntimäärissä on huomattavia eroja. Vaasassa oppilaat saavat minimituntimäärän lisäksi yhden lisätunnin 1., 2., ja 5. luokalla. Oppilaan ainevalinnat (kieli ja musiikki) voivat tuoda vielä 10 tuntia lisää.

Olin Vaasan valtuustossa maanantaina päättämässä päiväkodin rakentamisesta Sundomiin ja Purolaan. Näitä päätöksiä Korkeamäen Punahilkan ja Metsäkallion uusien päiväkotien jälkeen on aina mukava tehdä. Oma kummipäiväkotini Ristinummella on saanut pieniä remonttirahoja. Päiväkodin löytyminen kodin läheisyydestä on merkittävä asia lapsiperheiden perusarjen sujumiselle.

Valtakunnallisella tasolla valmisteluun on tänä vuonna tulossa varhaiskasvatuslaki, jota varten asetetaan piakkoin työryhmä. Nykyinen laki lasten päivähoidosta on jo melko iäkäs, 40 vuotta. Peruskoulun ikäinen.

Näiden vuosikymmenien aikana on tapahtunut useita muutoksia perheiden arjessa, minkä takia uusi laki tulee tarpeeseen. Miten määritellään leikki ja oppi, turva ja rauha? Miten lapsen kehitystä ja kasvua tuetaan parhaiten? Mikä ryhmäkoon tulisi olla? Mitkä kelpoisuusvaatimukset lasten kanssa työskenteleville tulisi olla? Miten järjestelmä mahdollistaisi päivähoidon joustavan käytön? Nämä ovat vain osa niistä haastavista kysymyksistä, joihin varhaiskasvatuslain tulee vastata.

Lapsella on oikeus hyvään varhaiskasvatukseen ja laadukkaan päivähoidon saamiseen. Perheen varallisuus tai kodin sijainti ei saa jäädä esteeksi päivähoidon saamiselle. Esiopetuksen tulee luoda lapsille tasavertaisia edellytyksiä jatkaa seuraavaan etappiin, koulu-uran aloittamiseen. Päivähoito pystyy ennaltaehkäisemään syrjäytymistä. Lain valmistelu alkaa kahden ministeriön yhteistyönä, mutta ensi vuoden alusta varhaisopetus siirtyy sosiaali- ja terveysministeriöstä opetusministeriöön. Sielläkin tulee muistaa pienten lasten oikeus lapsuuteen, jossa oppi tulee turvallisen hoivan jälkeen toisena iloisena asiana tärkeysjärjestyksessä.

Iloa elämänmittaiseen oppimiseen ekaluokkalaisille, eskarilaisille ja kaikille vanhemmillekin opin tiellä!

Tagit

Tutustu lisää

Uutiskirje

Pysy ajantasalla viimeisimmistä kuulumisista suoraan EU- kentältä!

"*" näyttää pakolliset kentät

Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.