Vaasa digitalisaation kärkeen – Suomen ensimmäinen 5G-kaupunki?

Tässä valtuustoaloitteeni Vaasan saattamisesta digitalisaation kärkeen ja Suomen ensimmäisen 5G-kokeilun hakemisesta kaupunkiin!


Vaasassa on tehty erinoimainen työ energiaklusterin toimintojen kokoamiseksi yhteisen ”Energiaklusteri”-käsitteen alle. Se on toimiva malli alueen osaamisen, työpaikkojen ja kehittämisen koordinoimiseksi.

Energian lisäksi Vaasassa on tehty oikeita asioita myös tulevaisuuden infran suhteen kaupunkimme alueella, ja kaupunki itsekin on investoinut laajakaistayhteyksiin ja valokuitukaapeliin. Tulevaisuudessa sähköisten palvelujen ja digitaalisten ratkaisujen kautta voidaan parantaa niin mukavuutta, turvallisuutta, energiatehokkuutta, oppimisympäristöjä, terveysratkaisuja kuin paljon muutakin.

Euroopan komission seuraavan sukupolven datayhteyksien ns. 5G-strategiassa odotetaan, että jokainen jäsenmaa osoittaisi jonkun kaupungin, jossa 5G olisi käytössä jo vuonna 2020. Moni maa on jo kokeilukaupungit nimennyt. Suomessa 5G:n tarvitsemien taajuuksien kokeilukäyttöä valmistellaan kevään aikana Viestintäministeriössä. Yhteyksien strateginen kehittäminen kuuluu Liikenne- ja viestinäministeriölle. Valtionosuuksilla on voitu tukea ei-markkinaehtoisia verkkoja.

Naapurimaa Ruotsi on esittänyt, että siellä huippunopea yhteys ulotetaan jokaiseen taloon (98 % väestökattavuus). Suomessa ei ole yhtä konkreettista tavoitteenasettelua.
Pohjanmaalla kattavuus on maan huippua, noin 75 %, kakkonen Uusimaakin seuraa perässä. Vaasassa 100Mb/s kiinteän yhteyden kattavuus on 85 %, suurten ja keskikokoisten kaupunkien kärkeä! Valokaapeliyhteyksillä on 55% kattavuus.

Vaasan tulee huolehtia, että kaupunkimme pysyy maailman kärkikastissa ja valmiudessa datayhteyksien kehityksessä! Näin mahdollistamme palveluiden kehittymisen ja käytettävyyden kaupungissa. Ihmiseltä ihmiselle -viestinnän lisäksi 5G:n nopea omaksuminen auttaa ns. esineiden internetin palvelujen innovoinnissa ja takaa kehittymismahdollisuudet myös paikallisin voimin.

Esitän, että Vaasan kaupunki

1) kartoittaa pikaisesti alueen yritysten, maakuntaliiton ja korkeakoulujen kiinnostuksen ja kyvyn tarjota Vaasan kaupunkia Suomen ensimmäiseksi 5G-K okeilualueeksi.

2) kehittää kaupungin omaa kuituverkkoa niin, että kouluissamme ja oppilaitoksissamme olisi riittävä kapasiteetti ja nopeimmat yhteydet sähköisten oppimisympäristöjen täysimääräiseksi hyödyntämiseksi

3) kokoaa tiedot alueen nopeiden laajakaistayhteyksien kattavuudesta, esittää toimia ns. valkoisten alueiden kattamiseksi ja kuituverkon edistämiseksi sekä ottaa edistykselliset datayhteydet esiin kaupungin markkinoinnissa ja yhteydenpidossa ulospäin.
Vaasassa 27.3.2017

Miapetra Kumpula-Natri

Tagit

Tutustu lisää

Uutiskirje

Pysy ajantasalla viimeisimmistä kuulumisista suoraan EU- kentältä!

"*" näyttää pakolliset kentät

Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.