Vanhuspalvelulaki – lupaukset ja saavutukset

Pohjalaisen pääkirjoituksessa 17.1 kritisoitiin SDP:tä tyhjistä lupauksista. Pääkirjoitusta voisi kritisoida perättömistä heitoista.

Mutta kiitos huomiosta, totta: SDP:lle hoitajamitoitus on ollut ja on edelleen tärkeä tavoite. Hallitus sopi lain käsittelyn yhteydessä asian hoitamisesta asetuksella, mikäli yhdessäkään ympärivuorokautisessa hoitolaitoksessa ei ole saavutettu suositusten mukaista henkilöstömitoitusta (vähintään 0,5). Eduskuntakäsittelyn aikana perustuslakivaliokunta kuitenkin edellytti, että asiasta on säädettävä täsmällisemmin laissa eikä hallituksen asetuksenantovaltuus riitä. Siksi eduskunta nyt edellyttää, että hallitus arvioi henkilöstömitoituksen toteutumisen vuoden 2014 aikana. Lailla säätäminen antaa asetusta vahvemman turvan riittävistä hoitajaresursseista. Siis vahvemman, ei heikomman. Linja on vanhusten voitto.

Vanhuspalvelulaki on historiallinen saavutus. Laitospaikka ei ole kenenkään ensisijainen toive, mutta jos siihen joutuu sairauksien vuoksi turvautumaan, on varmistettava hoidon laatu! On syytä muistaa että mitoitus ei ratkaise kaikkia ongelmia. Kyse on myös siitä, kuinka hoitajien osaaminen vastaa hoidettavien erityistarpeita. Suurempaa osaa koskettaa se, että laki parantaa iäkkään henkilön oikeuksia laadukkaisiin sosiaali- ja terveydenhuollon palveluihin sekä vahvistaa hänen mahdollisuuksiaan vaikuttaa palveluiden sisältöön ja toteuttamiseen.

Lailla edellytämme kunnilta ihmisarvoisen ikääntymisen mahdollistamista. Kyse on siitä, että me kaikki, kaupunginvaltuutetut ja kaupungin työntekijät, sitoudumme tekemään töitä tämän tavoitteen saavuttamiseksi. Maanantain Pohjalaisen mielipidesivuilta luin terveisen vaasalaisesta palvelutalosta. Ikäihmisten kysymykset ovat niin tärkeitä, että olen jo aiemmin vaatinut niiden käsittelyä myös valtuuston tasolla. Sairaalasta ei yhtään vuodepaikkaa lakkauteta ilman tietoa hyvästä jatkohoitopaikasta.

Näin joulun alla on hyvä korostaa elämän rikkauden kirjoa eri ikävaiheissa. Yksinäisyydestä joulun alla on kirjoitettu paljon. Lain ohella hyvään elämään tarvitaan paljon muutakin. Hakeudutaan rohkeasti mukaan esimerkiksi sukupolvien väliseen kanssakäymiseen.

Julkaistu Pohjalaisessa 19.12.2012.

Tagit

Tutustu lisää

Uutiskirje

Pysy ajantasalla viimeisimmistä kuulumisista suoraan EU- kentältä!

"*" näyttää pakolliset kentät

Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.