Ajolupa törkeän kallis nuorille, pikaisia uudistuksia tarvitaan

Kansanedustaja Miapetra Kumpula-Natri (sd) ehdottaa, että ajokortin teoriaosuus sisällytettäisiin osaksi toisen asteen koulutusta.

”Ajokortin teoriaosuuden sisällyttäminen toisen asteen koulutukseen voisi vauhdittaa valmistumista. Ajokortin teoriaosuuteen osallistumisen ehdoksi voisi asettaa sen, että sitä ennen olisi oltava esimerkiksi 90 prosenttia muista opinnoista suoritettuna. Opiskelijoiden motivaatio lisääntyisi”, Kumpula-Natri toteaa.

Kumpula-Natri painottaa, että teoriatunneista olisi hyötyä myös niille nuorille, jotka eivät aio ajokorttia suorittaa.

”Teoriaopetuksessa käydään läpi liikenteen perussäännöt ja ne on hyvä hallita, vaikkei auton rattiin aikoisikaan. Myös autojen seassa pyöräilevän on hyvä tuntea liikennesäännöt. Kyse on kaikkien turvallisuudesta.”

Kumpula-Natrin mukaan on käsittämätöntä, että nuorten rahastaminen vapaasti hinnoitelluilla ajo-opetuksilla hyväksytään. Vuoden voimassa ollut ajokorttilain uudistus on nostanut ajokortin hintaa huomattavasti sekä autokoulussa että opetusluvalla harjoiteltaessa. Autokoulussa ajettavan ajokortin keskihinta on nyt noin 2500 euroa ja opetusluvalla keskihinta on 1300 euroa.

”Ajolupa on kuitenkin julkisen vallan vaatima asiakirja, sen hankkiminen ei voi olla näin kallista. Useissa ammateissa ajokortti on välttämättömyys ja edellytys töihin pääsylle. Ei ole itsestäänselvyys, että jokaisella perheellä olisi varaa kustantaa nuoren autokoulu. Monilapsisissa perheissä kustannukset voivat nousta täysin kohtuuttomiksi.”

”Viime hallituksen säätämää uudistusta tulee nyt tarkastella kriittisesti. Voitaisiin esimerkiksi miettiä, ovatko kaikki autokoulun osaharjoitteet välttämättömiä. Nyt nuorten kukkaroita lypsetään liikenneturvallisuuden nimissä aina vain uusin keinoin, raja on hinnan myötä tullut vastaan!”

Kumpula-Natri on tänään jättänyt aiheesta kirjallisen kysymyksen hallitukselle.

Tiedote julkaistu 13.9.2013.

Tagit

Tutustu lisää

Uutiskirje

Pysy ajantasalla viimeisimmistä kuulumisista suoraan EU- kentältä!

"*" näyttää pakolliset kentät

Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.