fbpx
Tiedote. Julkaistu 15.5.2012. EU:n komission asetusehdotus yli rajojen tarjottavien palveluiden sijoittautumisvapauden ja toisaalta lakko-oikeuden suhteen selventämisestä ei saanut tukea eduskunnassa. Suuri valiokunta ja työelämä- ja tasa-arvovaliokunta totesivat lausunnoissaan viime viikolla, että esitetty muoto ei ole komission toimivallan mukainen. Tänään eduskunta päätti lähettää komissiolle asiasta perustellun huomautuksen toissijaisuusperiaatteen mukaisesti. ”Komissio haluaisi mm. ennakkovaroituksen rajat ylittävistä lakoista, sillä tällainen työtaistelu olisi komission näkökulmasta mahdollinen uhka sisämarkkinoiden toiminnalle. Tämä on varsin ongelmallista, koska ilmoitusmenettely voisi johtaa siihen, että komission tulisi pohtia onko työtaistelu oikeassa suhteessa lakon syyhyn” suuren valiokunnan puheenjohtaja Miapetra Kumpula-Natri (sd) toteaa. [...]
Tiedote. Julkaistu 12.5.2012. Tulevan syksyn kunnallisvaaleihin valmistauduttiin lauantaiaamuna kahvila Moccassa, kun kansanedustaja Miapetra Kumpula-Natri (sd) vieraili Kurikassa. Esille nousivat kunnallisvaaliasioista eniten ikäihmisten aktiivisen elämän mahdollisuudet sekä nuorisotyöttömyys. Lausuntokierroksella olevasta vanhuspalvelulaista odotetaan konkreettisia parannuksia ja turvaa ikäihmisten elämäntilanteeseen, myös kunnon heiketessä ja sairastumisen varalta. - Olemme kannustamassa jokaista Suomen kuntaa huolehtimaan nuorisotyöttömyydestä myös paikallistoimin. Hallituksen valmistelussa oleva nuorisotakuuesitys parantaa tilannetta ja antaa lisärahoitusta. Kurikassakin voidaan tiivistää yhteistyötä, jossa kunta, työnantajat ja yritykset, seurakunta sekä nuoret itse yhdessä pohtivat kaikki mahdolliset keinot nuorten aktivointiin, Kumpula-Natri toi terveisiä eduskunnasta. [...]