Ihmisen oltava tekoälyn päättäjän paikalla

– Euroopan parlamentti äänestää täysistunnossa tekoälysäädöksestä


EU:n tekoälysäädöksen tavoitteena on parantaa sisämarkkinoiden toimintaa luomalla selkeä oikeudellinen kehys markkinoille tuleville tekoälysovellutuksille. Komission ehdotuksen mukaan tekoälyn käytön tulee olla luotettavaa, turvallista ja läpinäkyvää. Parlamentissa valmistellussa näkemyksessä tekoälyn tulisi tukea myös demokratiaa, oikeusvaltioperiaatetta, perusoikeuksia, sekä olla ympäristökestävää.


Parlamentin ehdotettu kanta parantaa komission ehdotusta monin tavoin. Korkean riskin käyttökohteissa yrityksiä ja julkisia tahoja velvoitetaan suorittamaan perusoikeuksien vaikutusten arviointi ennen kuin ne voivat asettaa markkinoille tai ottaa käyttöön tekoälyteknologiaa. Myös korkean riskin kategoriaan kuuluvien teknologioiden määritelmää laajennettiin. Parlamentin mukaan, jos tekoälyä käytetään ihmisten hyvinvoinnin kannalta olennaisten päätösten tekoon, tai siitä koituu haittaa oikeusvaltioperiaatteelle, demokratialle tai ympäristölle, se on suuririskistä teknologiaa.


Tekoälyn järjestelmien käyttöä myös rajoitettaisiin. Parlamentti kieltäisi tunteentunnistusjärjestelmät esim työpaikoilla ja kouluissa. Esityksessä myös kielletään ihmisten etukäteen pisteyttäminen, eli arvoluokittelu käyttäytymisen tai henkilökohtaisten ominaisuuksien perusteella. Komission ehdotuksesta täydentäen kielto laajennettaisiin myös yksityiselle sektorille. Kansalaisten tulisi aina myös saada tietää, jos he ovat tekoälyjärjestelmän kanssa tekemisessä tai kohteena.


Tekoälysäädöksen valvontaa varten parlamentti esittää ”AI Officen” eli tekoälyvastuuviranomaisen perustamisesta, joka toimisi komissiosta ja jäsenvaltioista erillisenä valvojana. Sillä olisi myös sidosryhmistä koostuva neuvoa-antavasta foorumi. AI Office auttaisi kansallisia viranomaisia ja komissiota säädöksen toimeenpanossa.


Tekoälyn rooli yhteiskunnassamme kasvaa nopeasti. On tärkeää, että sille luodaan pelisääntöjä. Parlamentin kanta pyrkii minimoimaan tekoälyyn liittyviä riskejä yhteiskunnalle, niin luonnolle kuin ihmisille ja estämään syrjivien ja manipuloivien järjestelmien käyttöä. Näin pidämme huolta, että teknologian kehitys ei uhkaa eurooppalaista demokratiaa ja tasa-arvoa tai ilmastotavoitteita.


Valiokunnissa säädös hyväksyttiin selkeällä enemmistöllä, 87 ääntä puolesta, 7 vastaan ja 12 tyhjää. Tästä huolimatta täysistuntoäänestyksen odotetaan olevan tiukka. Yllättäen neuvottelusovun jälkeen oikeisto haastaa sovun kiellosta käyttää sekä reaaliaikaisia, että jälkikäteisiä biometrisia etätunnistusjärjestelmiä (esim. kasvojentunnistus) julkisissa tiloissa. S&D tukee koko pakettia ja parlamentti on usein aiemmissa lausumissaan ajanut näiden teknologioiden laittamista kieltolistalle, sillä massatunnistusteknologia veisi meitä kohti valvontayhteiskuntaa ja sillä voisi olla myös syrjiviä vaikutuksia. Ennakkotietojen mukaan EPP ja osa Renew-ryhmän jäsenistä ei tule äänestämään kiellon puolesta. Lisäksi epävarmuutta tuo, että Vasemmisto ryhmänä ei kannata valiokuntien esitystä.


Parlamentissa säädöksen pääneuvotteluvaliokuntina toimivat sisämarkkinavaliokunta (IMCO) ja kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta (LIBE). Miapetra Kumpula-Natri toimi S&D-ryhmän neuvottelijana teollisuus, innovaatio- ja energiavaliokunnassa (ITRE), jolle kuului osa säädöksen artikloista.

Kumpula-Natri vieraili myös Yhdysvalloissa S&D:n digitaalisten asioiden kanssa työskentelevien viiden mepin delegaatiossa Washington DC:ssa 5.-7.6.2023. Yhdysvalloissa on suuri kiinnostus tekoälyä kohtaan. Aihe puhutti niin niin kongressin edustajia, senaattoreita, kauppa- ja ulkoministeriön edustajia ja valkoisen talon teknologiaosaston edustajia. Myös TTC eli EU:n ja Yhdysvaltojen välinen kauppa- ja teknologianeuvoston 4. huippukokous Luulajassa käsitteli tekoälyä ja transatlanttista yhteistyötä kehitetään. Kumpula-Natri on teollisuus- ja innovaatiovaliokunnan pysyvä TTC raportoija ja Euroopan parlamentin Yhdysvaltojen delegaation varapuheenjohtaja.


Miapetra Kumpula-Natri, MEP

miapetra.kumpula-natri@europarl.europa.eu

+358 50 5113004

www.miapetra.fi Twitter @miapetrakumpula

www.facebook.com/miapetra

Tagit

Tutustu lisää

Uutiskirje

Pysy ajantasalla viimeisimmistä kuulumisista suoraan EU- kentältä!

"*" näyttää pakolliset kentät

Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.