Palkitseminen omistajien hyväksyttäväksi

Talousvaliokunnan jäsen ja suuren valiokunnan puheenjohtaja Miapetra Kumpula-Natri (sd) vaatii yhtiöiden palkitsemiseen korjausliikettä. Kumpula-Natrin mielestä yhtiökokoukset voisivat hallitusten sijaan päättää johdon palkitsemisesta.

– Jo nykyään hallituksen palkkiot päätetään yhtiökokouksissa. Tämä käytäntö tulisi laajentaa yhtiön johdon palkitsemiseen, linjaa Kumpula-Natri.

– Jos yhtiökokousten roolia palkitsemisessa kasvatettaisiin, asiasta päättävien joukko kasvaisi ja avoimuus lisääntyisi. Nokian toimitusjohtaja Elopin palkitseminen on useiden yhtiön osakkeenomistajien mielestä kohtuutonta. Jos palkitsemisohjema olisi ollut yhtiökokouksen hyväksymä, olisi omistajuudella ollut merkitystä. Läpinäkyvyys ja julkisuus ovat hyviä vahtikoiria. Avoimuus on lopulta myös yhtiön edun mukaisia.

– Euroopan komissio työstää parhaillaan muutoksia osakkeenomistajien oikeuksia koskevaan direktiiviin. Toimintasuunnitelmassa oli esitys johdon palkitsemisen viemisestä yhtiökokouksiin. Suomen tulee ryhtyä toimeen jo nyt.

– Valtiovarainministeri Urpilainen on herätellyt kiitettävästi keskustelua ylemmän johdon palkkioiden tasosta ja yhtiökokousten ja palkitsemiskäytäntöjen roolista. Rohkaisen oikeusministeri Henrikssonia tuomaan esityksiä eduskunnan käsiteltäväksi ripeällä aikataululla. Suomessa yritykset noudattavat Suomen lakeja, joten myös osakeyhtiölakia on voitava tarkistaa, Kumpula-Natri toteaa.