Valtio saa vähällä paljon

Tiedote. 22.5.2012.

Hallitus ehdottaa tänään julkaistussa lisätalousarvioesityksessään 1,3 miljoonan euron määrärahaa Vaasan lentoaseman lentorahtitoiminnan kehittämiseen.

Valtion rahalla rakennetaan lentorahtiasemataso ja yhteys kiitoradalta logistiikkakeskukseen. Finavialla on suunnitelma päällystää Vaasan lentoaseman kiitorata yhtäaikaisesti. Hanke vienee noin kaksi vuotta kentän pohjustuksineen. Sen jälkeen Vaasan lentoasema kykenee tarjoamaan modernit, tehokkaat ja toimivat olosuhteet lentorahtioperaattoreille ja nopean yhteyden Vaasasta maailmalle.

”Vaasan energiaklusteri on merkittävä osa Suomen vientiä, ja sillä on yhä potentiaalia kasvaa. Siksi pienellä panostuksella valtio saa mittavan viennin kasvumahdollisuuden” kansanedustaja Miapetra Kumpula-Natri totesi tuoreeltaan saatuaan tiedon hallituksen päätöksestä. […]

”Tämän eteen on tehty kovasti töitä. Alueemme energiaklusteri tarjoaa kasvun mahdollisuuksia koko maalle ja siksi päätös on hieno niin alueellisesti kuin myös laajemmin”, Kumpula-Natri iloitsi.

Lentorahtiasematason kokonaiskustannusarvio on 3,3 miljoonaa euroa, ja lentologistiikkakeskuksen kaiken kaikkiaan yli 15 miljoonaa euroa. Suurin osa rahoituksesta tulee alueellisilta tahoilta.