Haluan onnitella kehityspoliittista toimikuntaa ja sen puheenjohtajaa, ed. Jouko Jääskeläistä erittäin ajankohtaisesta ja suosituksissaan hyvin osuvasta raportista. Kehityspolitiikassa korostuu eri politiikkasektorien johdonmukaisuuden tarve. Tämän kokee varsin konkreettisesti suuren valiokunnan työssä.
Perustuslain mukaan suuri valiokunta on se eduskunnan elin, joka vastaa EU:n kehityspolitiikasta, kuten myös kauppapolitiikasta ja lisäksi lukuisista politiikkasektoreista, joilla on suoraa vaikutusta kehityspolitiikkaan. Suuri valiokunta tukeutuu näissä asioissa ulkoasiainvaliokunnassa sekä muissa sektorivaliokunnissa tapahtuvaan valmisteluun.
Suuressa valiokunnassa syntyy helposti vaikutelma EU:n päätöksenteon pirstaleisuudesta. Asiat ratkaistaan eri EU:n neuvoston kokoonpanoissa, jotka keskittyvät omaan sektoriinsa. Ennen sitä päätökset valmistellaan sekä Suomessa että unionin tasolla pitkälle erikoistuneissa työryhmissä. Kun asiat tuodaan päättäjille, ei aina ole helppo nähdä kokonaiskuvaa, eli siis varmistua päätöksen johdonmukaisuudesta muualla tai eri aikana tehtyjen päätösten kanssa.
EU:n tasolla ja kansainvälisesti tähän ongelmaan on tartuttu mielestäni hyvin. EU:n ulkosuhdeneuvoston piirissä järjestetään säännöllisesti kauppa- ja kehitysministereiden yhteisiä kokouksia, joissa mielestäni esitetään oikeat kysymykset juuri politiikkajohdonmukaisuudesta. Näistä neuvoston kokouksista on yleensä poikkeuksellisen mielenkiintoista kuulla vastaavaa ministeriä.
Kauppapolitiikan yhteys kehityspolitiikkaan alkaa olla jo yleisesti tunnustettu fakta, joka on myös huomioitu keskeisissä kauppapoliittisissa sopimuksissa. Samoin ilmastopolitiikassa kehitysnäkökohdat ovat näkyvästi esillä. Haasteenamme on mennä siitä eteenpäin. Perinteisen kauppapolitiikan ohella hyvin monet muut politiikan sektorit vaikuttavat kansainvälisen vaihdannan ehtoihin ja siten kehityspolitiikkaan. Esimerkkeinä voidaan mainita vaikka liikennepolitiikka.
Veroparatiisikeskustelu on noussut vihdoin parin viime vuoden aikana agendalle aikaisempaa voimakkaammin. Veroparatiisit horjuttavat kehitysmaidenkin rahoituspohjaa. Kehitysmaiden työvoimaa ja luonnonvaroja käytetään hyväksi, mutta verotettava tulos viedään toisaalle.
Suomen ja Nigerian valtiovarainministerit vaativat muutama päivä sitten Helsingin sanomissa, että veronkierron vastaista toimenpidepakettia tarkistettaisiin säännöllisesti, jotta päästäisiin kansainvälisen verojärjestelmän laajaan uudistamiseen. He penäsivät myös YK:n ja OECD:n nykyistä suurempaa apua, jotta kehitysmaiden verohallinnon toiminta saataisiin paremmalle tolalle sekä monikansallisten yritysten siirtohinnoittelun korjaamista. He myös ehdottivat, että yritysrekisterit avattaisiin julkiseen käyttöön.
Suoran kehitysavun tarve vähenee, kun veronkierrolle rakennetaan järeitä esteitä. Kannatan täysin valtiovarainministerien näkemystä siitä, että kun YK:n vuoden 2015 jälkeisiä kehitystavoitteita uudistetaan, niissä tulisi ottaa huomioon myös kansainväliset, järjestelmälliset ja mitattavissa olevat keinot veronkierron estämiseksi.
Suuri valiokunta pyysi toukokuussa valtioneuvostolta selvitystä halllituksen toimintaohjelmasta kansainvälisessä veronkierron vastaisessa työssä. Saamassamme selvityksessä kiinnitettiin huomiota veroasioihin kehitysyhteistyössä. Monessa Suomi on jo mukana: Suomi on toiminut leading groupin puheenjohtajana, tiukentanut ohjeita finnfundissa veroparatiisien välttämiseksi, tukenut OECD:n verotus- ja kehitysohjelmaa sekä liittynyt financial transparency coalition kumppanuuspaneeliin ja käynnistymässä olevaan OECD:n verotustyöryhmään. Aktiivista kumppanuutta tarvitaan.
Kiitos, että myös KPT on kiinnittänyt huomionsa veroparatiiseihin!
Mielestäni Suomessa seuraava tavoite voisi olla kehityspolitiikan ”mainstreaming”, kaunis englanninkielinen sana tarkoittaa tässä yhteydessä, että Suomen EU-kannanmuodostuksen koordinaatiossa pitää varmistaa, että joka asiassa sisällytetään myös kehityspoliittinen arvio, tai vähintään varmistutaan, että sellaista ei tarvita. Tarvitaan siis samanlaista prosessia kuin muutama vuosikymmen sitten, jolloin alettiin ymmärtää, että ympäristönäkökohtia tulee ottaa huomioon melkein kaikilla sektoreilla, eikä vain erikoiskysymyksenä. Tässä voidaan saavuttaa paljon melko pienillä resursseilla jo tarkistamalla valtioneuvoston EU-komitean jaostojen kokoonpanoja ja postituslistoja.
Euroopan komission työskentelyä suurena kollegiona tultanee tarkastelemaan ensi kaudella. Yhtenä ideana asioiden paremman koordinaation ja johdonmukaisuuden parantamiseksi on esitetty toimialakohtaisia ryhmittymiä. Selkeä tälläinen komissaariryhmittymä voisi olla ulkopolitiikan puolella eli siihen kuuluisi ainakin ulkopoliittisen edustajan kanssa kauppapolitiikasta ja kauppasopimuksista vastaavan komissaarin ohella kehitysyhteistyöstä vastaava komissaari.
Suuren valiokunnan näkökulmasta kaipaisin myös Suomen kokonaisvaltaista lähestymistapaa EU:n kehityspolitiikkaan: ovatko sen muodot ja kohteet edelleen asianmukaiset, vaan toimiiko EU liiaksi muutaman jäsenmaan siirtomaahistorian varassa? Aikana, jolloin EU joutuu ponnistelemaan globaalin asemansa säilyttämiseksi – ja varsinkin Aasian maat hankkivat uutta jalansijaa Afrikassa ja muualla – EU:n kehityspolitiikkaa on välttämätöntä tutkia myös sen geostrategisen merkityksen valossa.
Puhe Kehityspoliittisen toimikunnan tilaisuudessa 5.6.2014.
