Pohjoismaiset hyvinvointivaltiot huolehtivat ihmisestä varallisuudesta riippumatta. Ne tarjoavat lapsille neuvolan ja päivähoidon, nuorille tasokkaan maksuttoman koulutuksen, mutta Suomessa vanhuspalveluiden osalta emme voi olla tyytyväisiä.
Vanhuspalvelulaki on laaja kokonaisuus, paljon muutakin kuin laitoshoito. Se huomioi niin ennaltaehkäisyn ja kuntoutuksen. Moniammatillisuuden myötä palveluissa täytyy olla asiantuntemusta geriatriasta, turvallisesta lääkehoidosta, kuntoutuksesta ja suun terveydenhuollosta. Samalla on huolehdittava ikääntyneiden oman tahdon huomioimisesta sekä laitoksissa että kotona. […]
Niillekin, jotka joutuvat turvautumaan laitoshuoltoon, tulee myös turvata inhimillisesti arvokas ja turvallinen vanhuus. Vanhustenhoitoa laitoksissa ei ole onnistuttu parantamaan suosituksilla. Räikeimpien epäkohtien korjaamiseksi tarvitaan sitova henkilöstömitoitus.
Muistan, kuinka 2007 eduskuntavaaleissa kaikki puhuivat vanhusten hoidon kuntoon saattamisesta. Valitettavasti jäimme oppositioon, emmekä voineet huolehtia asiasta. Nyt peruspalveluministeri Maria Guzenina-Richardsonin (sd) valmistelema vanhuspalvelulaki ja sitova henkilöstömitoitus siis tarttuvat pitkään jatkuneeseen ja yhteisesti tunnustettuun ongelmaan. Guzenina-Richardsson on luvannut myös hoitaa kuntoon sen, ettei aviopareja enää saa erottaa eri hoitolaitoksiin. Vanhustenpalveluiden parantaminen on arvovalinta. Toivon, että koko hallitus tukee esitystä ja tekee asiassa päätöksen loppukuun budjettiriihessä.
Sosialidemokraattinen eduskuntaryhmä tukee ajatusta sitovasta henkilöstömitoituksesta ja haluaa kantaa vastuuta ja saada nyt vanhuspalvelut kuntoon.
