Alkuviikosta julkistettiin Suomessa alkunsa saaneen ohjelmistoalan yrityksen Supercellin myynti japanilaisille ennätyssummaan. Hienoja uutisia, jotka hyödyttävät paitsi yhtiön perustajia ja siihen sijoittaneita, myös sen työntekijöitä. Kaikki yrityksen työntekijät ovat olleet yrityksen omistajia optio-ohjelman kautta. Tässä jos missä on kyse sitouttamisesta ja yhteen hiileen puhaltamisesta.
Samainen yritys on ollut aikaisemminkin otsikoissa. Yrityksen toimitusjohtaja on todennut, että he ovat saaneet paljon yhteiskunnalta ja maksavat sen nyt pärjätessään mielellään takaisin. Tänä vuonna Suomen verottaja iloitsee Supercellin menestyksestä yrityksen arvion mukaan 260 miljoonan euron arvoisesti. Ja ensimmäisissä miljonäärihaastatteluissaan johtajakaksikko kiitti julkisrahoitteista TEKESiä yrityksen alun rahoittajana. Vau! Otsikoihin pääsee, koska tällaista kuulee liian harvoin. Nämä uutiset ovat todella tervetulleita, mutta onhan se hieman nurinkurista, että nuhteettomuudella ja veronmaksuilolla saa juttuja, siitä, että maksaa verot Suomeen sääntöjen mukaan. Tervetullutta tänä aikana, jolloin on tavanomaisempaa nähdä uutisia verosuunnittelusta ja veronkierrosta.
Yhtä komeita uutisia yhteiskuntavastuun kantamisesta toivoisi enenevässä määrin myös valtionyhtiöiltä. Valtion omistajaohjauksen tavoitteena on oltava suomalaisen työllisyyden ja hyvinvoinnin edistäminen. Valtion on myös edistettävä yhteiskuntavastuun toteutumista kaikissa omistamissaan yrityksissä. On aika paksua kritisoida muita yrityksiä, jos omatkaan eivät noudata esimerkiksi kohtuullisuuden periaatteita. Johdon ylisuuria palkkioita on saatava alas. Varsinkin tässä taloudellisessa tilanteessa, kun työntekijöiltä haetaan palkkamalttia keskitetyssä raamisopimuksessa, myös (valtion)yhtiöiden johdolta todella tarvitaan kohtuuden ymmärrystä!
Koko palkitsemiskeskustelu on vietävä uudelle tasolle. Jos Suomessa menetetään kokemus siitä, että olemme yhdessä ja samassa veneessä, niin köyhät kuin rikkaatkin, menetämme yhden hyvinvointimme valttikortin. Palkitsemisen perusteet pitäisi olla avoimesti ja läpinäkyvästi esillä. Siksi mielestäni olisi hyvä, että yhtiökokous eli omistajat päättäisivät johdon palkkiolinjauksista pienen piirin sijaan myös muissa kuin valtionyhtiöissä. Tämä on nyt jo käytäntönä esimerkiksi Sveitsissä ja Iso-Britanniassa ja myös Ruotsissa palkitseminen alistetaan yhtiökokouksen hyväksynnälle.
Valtion omistajapolitiikka on vaikea politiikan laji. Valtion omaisuus koetaan yhteiskunnan omaisuudeksi ja sitä se onkin. Omistamisella tulee olla syy ja tavoite. Se luodaan omistajapolitiikalla, joka on hallituksen vastuulla, ja josta yksi ministeri kulloinkin vastaa. Hautalan eroon johtanut ja sitä seurannut kuohunta osoittaa, kuinka paljon tunteita omistajaohjaus herättää.
Hautalan seuraajaa spekuloitaessa arvuuteltiin, ettei kukaan halua omistajaohjauksesta vastata. Omistajaohjauksesta vastaavan ministerin salkku on vaikea ja paikka voi olla tuulinen. Noin 25 miljardin arvoisella omistussalkulla on viisi miljoonaa omistajaa – ja meillä suurimmalla osalla on myös omistuksestaan mielipide. Salkku on kaiken lisäksi kirjava: mukana on valtion enemmistö- ja vähemmistöomistusta sekä valtion kokonaan omistamia yrityksiä. On totta, että taloudellisesti vaikeina aikoina ei valtionyhtiöilläkään ole helppoa. Mutta juuri valtio-omistajuus antaa vastuun lisäksi mahdollisuuksia monien ratkaisujen tekemiseen. Aktiiviselle ja oikealle omistajapolitiikalle on juuri taloudellisesti vaikeana aikana suuri tarve.
Julkaistu Pohjalaisessa 20.10.2013
