Itä-Aasian yhteiskuntien viimeaikainen huikea kehitysvauhti tulee väistämättä muuttamaan Euroopan ja Pohjois-Amerikan hallitsevaa asemaa maailmantaloudessa. Me Euroopassa tulemme vielä tämän taloudellisen kriisin jälkeenkin kohtaamaan kysymykset siitä, miten voimme ylläpitää taloudellista kasvua ja säilyttää edes osan suhteellisesta edustamme maailman työnjaossa. Yhteiskuntiemme kehitys rakentui aikanaan vahvasti koulutuksen ja tieteen varaan. Koulutuksen on nytkin oltava keskeinen osa vastausta tähän haasteeseen.
Korkeakoulutettujen osuus on toisen maailmansodan jälkeen kasvanut kaikkialla kehittyneessä maailmassa, ja 1990-luvulta lähtien kasvu on vain kiihtynyt. Matalasti koulutettujen asema työmarkkinoilla taas on muuttunut kaikissa länsimaissa aina vain ahtaammaksi.
Lissabonin strategiassa EU otti tavoitteekseen olla maailman dynaamisin ja kilpailukykyisin osaamiseen perustuva talous vuoteen 2010 mennessä. Tätä seuraavissa EU2020 -tavoitteissa päämääränä on nostaa korkeasti koulutettujen osuus 30-34-vuotiaiden keskuudessa 40 prosenttiin. Tässä on onnistuttu, mutta kehittyneiden maiden keskinäisessä vertailussa EU-maiden asema on silti heikentynyt. Muualla maailmassa nousu on ollut paljon EU-maita ja Suomea voimakkaampaa. Vuonna 2011 enää kolme EU-maata sijoittui OECD-maiden 10 kärkeen.
Meillä Suomessa tämän suhteellisen aseman muutos on ollut poikkeuksellisen nopea. Nuorten korkeasti koulutettujen osuudessa olimme maailman kärjessä vuonna 1991 ja jaetulla kolmannella sijalla vuonna 2000. Vuonna 2011 olemme laskeneet sijalle 18, aivan OECD-maiden keskiarvon tuntumaan. Olemme jäämässä jalkoihin.
Kasvu ja hyvinvointi eivät kuitenkaan perustu ainoastaan korkealle osaamiselle. Perustaitoja ei sovi unohtaa. Suomen PISA-menestystä on tultu ihailemaan kaukaa ja läheltä. PISA-paratiisissa varjot ovat kuitenkin pitenemässä. Vaikka tilanne ei ole vielä katastrofaalinen, Suomea enemmän tulokset ovat heikentyneet PISA-maista vain Ruotsissa. Tulevan kasvun perusta on rapautumassa.
Kiinnostava piirre on, että PISA-tulokset ovat parantuneet maissa, jotka ovat samalla onnistuneet parantamaan koulutuksellista tasa-arvoa ja heikentyneet maissa, joissa koulutuksellinen tasa-arvo on heikentynyt. Tulostason ja tasa-arvon kehittymisen tiivis yhteys onkin mahdollisuus. Heikentyneet tulokset voidaan kääntää, osoittaahan PISAkin ettei meidän tarvitse valita tasa-arvon ja huipputulosten välillä. Molemmat voidaan saavuttaa samoilla keinoilla.
Suomalainen koulutuspolitiikka on 1970-luvun jälkeen perustunut ajatukseen siitä, että koulutuksellisen tasa-arvon avulla kansakunta saa kaiken lahjakkuuden käyttöön ja saavuttaa parhaat tulokset. Se nosti Suomen maailman parhaaksi koulutusmaaksi. Koulutuksen merkityksen voimistuessa onkin selvää, että Euroopan tasa-arvoon perustuva sosiaalinen malli ei ole tulevaisuudessa taakka, vaan maanosan suurin vahvuus.
Miapetra Kumpula-Natri
suuren valiokunnan puheenjohtaja (sd.)
Raimo Väyrynen
Professori emeritus
Marina Lampinen
Opiskelija, Suomen ylioppilaskuntien liiton puheenjohtaja 2013
Julkaistu Pohjalaisessa 22.5.2014.
