20 vuotta sitten tänä päivänä suomalaiset äänestivät EU-jäsenyyden puolesta ja Suomi liittyi EU:iin. Tänä juhlapäivänä onkin ollut hyvä pysähtyä miettimään omaa taivaltani eurooppalaisena Euroopan unionin kansalaisena ja toisaalta sitä, mitä EU merkitsee ja on mukanaan tuonut.
Kuulun Erasmus-sukupolveen, jonka tuomia mahdollisuuksia Katainenkin mainosti komissaarikuulemisessaan. Insinööriharjoittelussa olin Englannissa ja Ranskassa puolestaan opiskelemassa kansainvälistä kauppaa. Euroopasta hankitut kokemukset opintojen aikana ovatkin olleet varsin merkittäviä tekijöitä myös tulevaisuudessa.
Liittymisäänestyksen aikoihin toimin aktiivisena demarinuorena mukana jäsenyyttä puolustaneella puolella. Toden teolla euroinsinöörin vei mukanaan varapuheenjohtajuus Ecosyn eli EU:n demarinuorissa sekä ensimmäiset eurovaalit vuonna 1996. Ecosyn varapuheenjohtajana olin muuten ensimmäinen uusista 1995 liittyneistä jäsenmaista valittu. Toisissa eurovaaleissa 1999 demarit menettivät neljännen parlamentissa, minä olin sijalla neljä. EU tuntui myös pohjoismaisessa viitekehyksessä hyvältä, Tanska oli jo mukana, ja me liityimme yhdessä Ruotsin kanssa.
EU:n seuraava laajentuminen tuntui ja oli myös henkisesti merkittävä. Mukaan tulivat Viro ja tuttu Tallinna. Euron myötä Viro tuntui vielä vähän läheisemmältä. Toisin kuin Ruotsin risteilyillä, pääsi naapurimaassa myös todella käyttämään yhteistä valuuttaa euroa. Nyt kymmenen vuotta myöhemmin Viron keinot hyödyntää digitalisaatiota herättävät Euroopan lisäksi myös maailmanlaajuista kiinnostusta. Suomellekin löytyy tästä mahdollisuuksia, kumppanuudella voimme kiriä jälleen kiinni edelläkävijyyttä näissä asioissa. Jossain kohdassa kun taisimme vähän nuupahtaa ja jäädä jälkeen.
Jäsenyyden alkuaikoina Suomessa puhuttiin paljon rajoista; ”Saasteet eivät tunne rajoja.” Vapaa liikkuvuus onkin ollut yksi EU:n keskeisimmistä periaatteista ja saavutuksista. Toisaalta rajojen avaaminen on tarkoittanut uutta säätelytasoa. Siinä kohdassa onkin usein se piste, kun EU-myönteisten erimielisyys alkaa. Mitä kaikkea tulee säännellä, ja miten? Sosiaalista Eurooppaa on onnistuttu EU:n myötä edistämään pala palalta – toisinaan niskan päälle ovat päässeet oikeistovoimat. Heidän näkemyksensä on usein se, että markkinat hoitavat kaiken.
Nytkin EU:ssa alkoi jo kolmatta kautta kausi, jonka kärjessä marssii oikeisto. Parlamentissa se tarkoittaa tarkkaa neuvottelemista pienemmän asemasta käsin, kuitenkin tiedostaen hyvin sen, ettei oikeisto yksin voi hallita. Äärilaidat niin vasemmalla kuin oikealla puolestaan jatkavat vastustavalla linjallaan. Yleinen kommentti toki on, ettei toiminta ole vastustamista, vain ainoastaan kriittisyyttä. Toisinaan sitä kuitenkin pohtii, että mitä asioista he ovat aidosti edistäneet ja yhteisiin neuvotteluihin tuoneet. Aivan äkkiä ei tule konkreettisia asioita mieleen.
Sinänsä ympyrä sulkeutuu hyvin tähän, tai ehkä matka ei ole koskaan kovin pitkälle vienytkään. Myös Suomen jäsenyyden alkuaikoina kansallismieliset oikealla ja kommunistit vasemmalla sijoittuivat EI-EU joukkoihin. Jäsenyyskehityksen myötä nämä EU-kriittiset ryhmät ovat kasvaneet myös parlamentin sisällä. Enemmistö kansalaisista kuitenkin äänesti parlamenttivaaleissa EU myönteisiä puolueita – vääntämään kättä siitä, miten asioita EU:ssa hoidetaan. Suomessa onneksi on päästy keskustelemaan sisältökysymyksistä sen sijaan, että olisi jääty jankkaamaan kyllä-ei -linjalle.
Kaiken kaikkiaan sitä tuntee itsensä kiitolliseksi siitä, että tämä Erasmus-ikäluokkalainen on saanut mahdollisuuden kasvaa yhteisessä Euroopassa. Samalla on etuoikeus saada olla rakentamassa parempaa EU:ta ja Eurooppaa meille kaikille täällä parlamentissa. Tänään on hyvä olla eurooppalainen.
