Maanantaina varmistui, että sitoutumaton, vihreiden ehdokas Alexander van der Bellen voitti Itävallan presidentinvaaleissa oikeistopopulisti Norbert Hoferin äärimmäisen tiukalla erolla. Van der Bellen sai 50,3 prosenttia äänistä, ja voiton arvellaan ratkenneen ulkomailla asuvien itävaltalaisten äänin.
Olen erittäin tyytyväinen van der Bellin voittoon. Hoferin voitto olisi ollut painajainen, sillä hänen laitaoikeistolaisen puolueensa ideologian sanotaan kumpuavan suoraan kansallissosialismista.
Vaikka tulos on helpotus, emme voi sivuuttaa sitä tosiasiaa, että melkein puolet itävaltalaisista äänestäjistä antoi äänensä laitaoikeistolle – vain 71 vuotta sen jälkeen kun Itävallan kuuluisin kansallissosialisti oli tehnyt itsemurhan berliiniläisessä bunkkerissa ja liittoutuneet vapauttaneet Itävallan noilta samoilta kansallissosialisteilta.
Hoferin keräämä äänisaalis on osa ääriliikkeiden kasvavaa suosiota Euroopassa. Perinteiset puolueet, olivatpa ne liberaaleja tai konservatiiveja, ovat menettäneet kannatusta ihmisten peloista, vihasta, kyllästymisestä, pettymyksistä ja kaunasta voimansa ammentaville ääriliikkeille.
Eurooppaa on ravistellut joukko kriisejä, jotka eivät ole ennenkuulumattomia historiassa mutta jotka harvoin kasautuvat näin lyhyen ajan sisään. Taloudelliset vaikeudet, pelko terrorismista, suuri määrä pakolaisia, kasvavat tuloerot ja epäluottamus yhteiskuntaa kohtaan sekä etääntyminen poliittisesta päätöksenteosta saavat aikaan sen, että ihmiset kääntyvät nopeita ja ”helppoja” ratkaisuja tarjoavien ääriliikkeiden puoleen. Todellisuudessa niiden tarjoamat ratkaisut eivät tietenkään ole helppoja vaan äärimmäisen julmia niitä kohtaan, joilla menee kaikkein huonoimmin.
Vastuuntuntoisten poliitikkojen on nyt oltava valppaina. Kun näemme, että äänestäjät hakeutuvat ääriliikkeiden luo, joillekuille poliitikoille saattaa tulla kiusaus kääntyä sinne itsekin. Tai jollei sentään ryhtyä itsekin laitaoikeistolaiseksi niin ainakin hilata politiikkaa ja retoriikkaa siihen suuntaan.
On uudistuttava, mutta oikein ja kestävästi.
Uudistuminen sisältää aina riskejä. Silti emme voi jäädä paikoilleen, sulkea silmiä ja toivoa, että ongelmat menevät pois. Vastuuntuntoisten poliitikkojen on aktivoiduttava ja ehdotettava suuria mutta vastuullisia muutoksia. Jollemme tee mitään, laitaoikeisto pyyhkäisee mielellään yli Euroopan. Me emme voi luovuttaa Eurooppaa hofereiden, lepenien ja michaloliakosten käsiin.
Nyt tarvitsemme ratkaisuja turvapaikan hakijoiden asioihin. Komissiolta odotetaan esitystä rahaston rakentamiseksi kriisialueille, erityisesti Syyriaan ja Libanoniin. Tilanne on saatava rauhoitettua ja tulevaisuuden turvaa ja elinolosuhteita luotua Pohjois-Afrikkaan.
Toinen radikaali mutta vastuuntuntoinen muutos on eurooppalaisen turvapaikkapolitiikan uudelleenjärjestely. S&D-ryhmä haluaa kehittää mallia, jossa Eurooppaan perustettaisiin yhteinen turvapaikkaviranomainen. Ihminen hakisi turvapaikkaa EU:sta, ei yksittäisestä maasta. Turvapaikkaviranomainen käsittelisi hakemuksen ja osoittaisi turvapaikan jostakin jäsenmaasta reilujen, yhdessä sovittujen jakamisperiaatteiden mukaan.
Näin ihmisten ei tarvitsisi matkustaa salakuljettajien armoilla maasta toiseen. Äkilliset ruuhkat eivät tukkisi joitain reittejä, kun hakijat saapuvat yhtä aikaa samoihin maihin hakemaan turvapaikkaa. Turvapaikan saaneita tulisi ohjata reilusti ympäri Eurooppaa, jotta yksi maa ei joutuisi kantamaan enempää kuin pystyy. Ja kyllä, Suomen osuus olisi todennäköisesti vähemmän kuin se 32 476 ihmistä, jotka Suomeen viime vuonna turvapaikanhakijoina saapuivat.
Poliittisten päätösten ja toimeenpanon puuttuessa tilanteet kriisiytyvät entisestään. Se on kaikille huono asia.