Energiainvestoinneille tilaa linjakkailla EU-päätöksillä

Euroopan unionin jäsenmaiden johtajat kerääntyvät torstaina ja perjantaina huippukokoukseen antamaan suuntaviivat EU:n energiapolitiikalle aina vuoteen 2030 asti. Pohjaksi esitetty yhden tavoitteen linja, päästöjen vähentäminen, on periaatteessa oikein, mutta riittämätön luomaan investointivarmuutta. Päästökaupan ulkopuolella ovat kokonaan esimerkiksi liikenne ja lämmitys, joilla on merkittävä vaikutus energiankulutukseen.

Europarlamentaarikko Miapetra Kumpula-Natri edellyttää EU:n jäsenvaltioiden johtajilta pitkäjänteisyyttä: ”Huippukokouksen päätösten on annettava selkeä signaali jatkuvuudesta. Linjakkaiden tavoitteiden asettaminen takaa vakaan toimintaympäristön yrityksille, jotka sijoittavat puhtaaseen teknologiaan ja luovat samalla työpaikkoja ympäristöä rasittamatta. Euroopan kipeästi kaipaamia investointeja ei synny, mikäli tilanne jatkuu epävarmana.”

Kumpula-Natri pitää tukitoimia tarpeellisina erityisesti uusiutuvien energiamuotojen saamiseksi markkinoille. Samalla hän näkee kuitenkin vaaran loputtomaan kierteeseen, jossa yksittäinen energiamuoto kerrallaan nostetaan verovaroin tuettuna kilpailukykyiseksi. Tähän huippukokouksen tulisi nyt kyetä vastaamaan.

Eurooppalainen energiaturvallisuus sekä yhteiset verkot muodostavat alun EU:n uudelle energiaunionille. Uusiutuvien energiamuotojen ailahtelevasti tuottama sähkö vaatii älykästä sähköverkkoa ja järjestelmän joustavuutta. Energiaverkkoinfra nousee esille myös komissaari Kataisen vastuulla olevassa investointipaketissa. ”Suomen osalta se voisi tarkoittaa esimerkiksi uutta maakaasuyhteyttä Baltiaan. Nyt olisi aika myös nostaa esiin tarve korjata Suomen ja Ruotsin välistä hinta-alue-eroa infrainvestoinnin avulla.” Kumpula-Natri toteaa.

Kumpula-Natri emännöi eilen iltapäivällä Strasbourgissa Euroopan tuulienergiayhdistyksen keskustelutilaisuutta, jossa eri maiden ja eri puolueiden europarlamentaarikot kohtasivat Euroopan johtavien tuulivoimayhtiöiden toimitusjohtajia keskustellakseen energiapolitiikan tulevaisuudesta.

Tagit

Tutustu lisää

Uutiskirje

Pysy ajantasalla viimeisimmistä kuulumisista suoraan EU- kentältä!

"*" näyttää pakolliset kentät

Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.