Israel tuhoaa EU:n rahoittamia rakennuksia

Euroopan parlamentti keskusteli tällä viikolla Euroopan unionin rahoittamista rakennuksista, joita Israel tuhoaa Länsirannalla.

Israel tuhoaa kiihtyvällä tahdilla muun muassa koteja, kouluja, leikkikenttiä, kaivoja, aurinkopaneeleja, vessoja ja muita tavallisille siviileille elintärkeitä rakenteita.
Israel tuhosi YK:n mukaan viime vuonna C-alueella 453 rakennusta ja rakennelmaa. Tänä vuonna luku on jo nyt 522.
20-30 prosenttia tuhotuista rakennelmista on EU:n tai sen jäsenmaiden rahoittamia.

EU:n ulkoasioiden ja turvallisuuspolitiikan korkea edustaja Federica Mogherini totesi keskustelussa, että Israelin on korvattava tuhoamansa ja takavarikoimansa rakennukset ja rakennelmat.
Olen samaa mieltä, vaikka kyse on EU:n veronmaksajien rahojen ohella tietysti eritoten palestiinalaisten siviilien elämästä.
Mogherini muistutti, että Israelin rakentamat siirtokunnat ovat laittomia ja että EU vastustaa siirtokuntapolitiikkaa, Israelin rakentamaa muuria sekä Israelin toimeenpanemia kansansiirtoja ja pakkomuuttoja.

EU ja jäsenmaat antavat humanitaarista apua miehitetyille Palestiinalaisalueille.
Israel on sekä tuhonnut EU:n rahoilla pystytettyjä rakennuksia ja rakenteita että esimerkiksi takavarikoinut EU:n maksamia telttoja kansalaisjärjestöiltä. Takavarikot ovat perusteettomia, mutta ne saadaan purettua ainoastaan käyttämällä lisää EU:n rahoja asianajajien palkkaamiseen.

Noin 2000 EU:n rahoittamaa rakennusta ja rakennetta on tällä hetkellä välittömän tuhoamisuhan alla. Välitön tuhoamisuhka tarkoittaa, että Israel on esimerkiksi antanut rakennuksista virallisen tuhoamismääräyksen.
Komissio ei ole suostunut kertomaan esimerkiksi sitä, mikä on tuhoamisuhan alla olevien rakennusten ja rakenteiden arvo. Saamiemme diplomaattilähteiden mukaan se on hieman yli neljä miljoonaa euroa.

Keskusteltuani muun muassa Kirkon ulkomaanavun suomlaisten EAPPI-työntekijöiden kanssa jätin Euroopan komissiolle kirjallisen kysymyksen EU:n rahoittaman omaisuuden tuhoamisesta sekä Israelin kanssa käytyjen, huonosti edenneiden neuvottelujen edistymisestä. Kysymys jätettiin helmikuun 18. päivä. Sääntöjen mukaan komission tulisi vastata kuudessa viikossa, mutta vastausta ei vielä 12 viikon jälkeenkään ole kuulunut.

Samaan aikaan kun Israel viivyttää neuvotteluita EU:n kanssa se koko ajan tuhoaa rakennuksia Palestiinalaisalueilla. Israelin toiminta ei edistä rauhanprosessia vaan lisää jännitteitä ja radikalisaatiota. Mikäli Israel ei lopeta laittomien siirtokuntien laajentamista ja siviilien kotien tuhoamista, EU:n on asetettava sille esimerkiksi taloudellisia tai diplomaattisia pakotteita.

 

Hävitys näyttää esimerkiksi tältä. Israel tuhosi tämän EU:n rahoittaman koulun Khirbet Tanassa 2.3.2016. Kuva: YK

palestiina1 palestiina2