Kyllä lapsitakuulle!

Euroopan parlamentti äänesti viime marraskuun täysistunnossa lapsiköyhyyden vähentämistä koskevasta mietinnöstä. Parlamentin lapsitakuu -aloite vaati konkreettisia toimenpiteitä, joilla puututaan lasten köyhyyteen ja sosiaalisen syrjäytymiseen. Mietinnössä vaaditaan jäsenmaita myös tekemään lasten hyvinvoinnista keskeisen poliittisen teeman. Aloitteen hyväksyessään parlamentti hyväksyi pitkän aikavälin tavoitteita, mutta osa lapsiköyhyyden vähentämiseen tähtäävistä keinoista jäi hyväksymättä.

Aloitteen yhtenä konkreettisena tavoitteena oli perustaa yhteinen Eurooppalainen lapsitakuurahasto, jonka tehtävänä olisi tukea jokaisen lapsen mahdollisuus terveydenhoitoon, koulutukseen, lastenhoitoon, kunnolliseen asuntoon ja riittävään ravintoon. Idea kuitenkin kaadettiin Euroopan oikeistopuolueiden voimin. Parlamentin äänestyksessä suomalaismepeistäkin Jäätteenmäki, Takkula Väyrynen, Pietikäinen, Sarvamaa, Virkkunen, Halla-aho ja Torvalds äänestivät esitystä vastaan. Vieläkin huolestuttavampaa on, että äänestyksessä kaatui myös Eurooppalaisen talousohjauksen tai EMU:n sosiaalisiin kriteereihin sisällytettäväksi koulupudokkaat ja lapsiköyhyysriski.

EU:n lapsitakuun tarkoituksena on turvata lasten yhtäläiset mahdollisuudet sekä estää lasten syrjäytymistä. On ikävää, ettei Euroopan oikeisto eivätkä edes hallituspuolueiden suomalaismepit sitoutuneet näihin lapsiköyhyyttä vastaan taisteleviin keinoihin. Suomessa toimivat lapsijärjestöt ja yksittäiset lääkärit ovat olleet yhteydessä koko syksyn ajan ja vedonneet suomalaismeppeihin.

On todella surullista, ettei Suomessakaan hallitus kiinnitä huomiotaan lapsiköyhyyden kasvuun ja lasten eriarvoistumiseen. 20.11. vietettiin lasten oikeuksien päivää, jonka teemana oli lapsiperheköyhyys. Silti lasten asemaan vetoaminen kaikuu hallituksen kuuroille korville. Suomen tilanne on jo nyt hälyttävä.

Huolen suomalaislasten köyhyydestä ovat nostaneet esille niin lapsiasianvaltuutettu Tuomas Kurttila ja monet johtavat lapsiasiaintuntijat kuten juuri lastenoikeuksien päivänä palkittu Esa Iivonen Mannerheimin lastensuojeluliitosta.

Lapsiköyhyys koskettaa miljoonia lapsia ja perheitä ympäri Eurooppaa. Yli neljäsosa EU:n lapsista on riskirajalla köyhyyden ja sosiaalisen syrjäytymisen suhteen, millä on kerrannaisvaikutuksia koko ihmisen elämän ajan. Suomessa Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL on huolissaan Suomen lapsiköyhyyden kasvusta. THL:n mukaan vuonna 1995 köyhissä perheissä eli 52 000 alle 18-vuotiasta lasta. 2000-luvun alussa heitä oli 129 000 ja vuonna 2007 jo 151 000. Köyhissä perheissä elävien lasten määrä on kasvanut lähes kolminkertaiseksi.

Tagit

Tutustu lisää

Uutiskirje

Pysy ajantasalla viimeisimmistä kuulumisista suoraan EU- kentältä!

"*" näyttää pakolliset kentät

Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.