fbpx

Demokraatti julkaisi näytenumeron uudesta aikakausilehdestään. Pääsin itsekin hienolta näyttävään lehteen mukaan, joskin hieman erilaisessa roolissa kuin yleensä: Uiskentelen nimittäin Mikä meno -palstalla delfiinin kanssa! Lue kevyellä silmäkulman pilkkeellä maustettu juttu alta. Mukavaa...

Otimme kantaa: Mielestämme Suomen on lopetettava asevienti Saudi-Arabiaan välittömästi. Suomesta Saudi-Arabiaan myytyä sotilasteknologiaa on käytetty esimerkiksi Jemenin sodassa. Suomen ei pitäisi olla millään tavoin osapuolena kyseisen kaltaisissa humanitäärisissä katastrofeissa. Alla julkaisemamme tiedote...

Viime vuosisataa voisi kutsua maailman historian ensimmäiseksi sukupuolten tasa-arvon vuosisadaksi. Naisen oikeudet tehdä työtä, liikkua vapaasti, äänestää ja asettua ehdolle vaaleissa, sekä päättää omasta kehostaan saivat laajan poliittisen hyväksynnän. Suomi ja...

Voimattomuuden tunteeseen voi joskus olla helppoa hukuttautua. Onhan viime vuosikymmeninä pidetty lukuisia puheita ilmastonmuutoksesta ja sen vaaroista, osoitettu tutkimuksella maapallon todella lämpenevän ihmisten toimien seurauksesta sekä tehty ja toteutettu sopimuksia...

Valtiotieteiden maisteri Topi Juga aloitti 1.10. europarlamentaarikko Miapetra Kumpula-Natrin viestinnästä vastaavana avustajana. Juga siirtyi Brysseliin Demokraatti-lehden politiikan toimittajan tehtävästä. – On äärimmäisen tärkeää, että ihmiset tietävät mitä Euroopan unionissa ja parlamentissa tapahtuu....

Kansainvälinen yhteistyö on ratkaisu aikamme merkittävimpiin poliittisiin kysymyksiin. Työvälineistä konkreettisin on varmaan EU: Alue, jossa asuu 500 miljoonaa ihmistä ja joka tuottaa kolmanneksen maailman BKT:sta, tekee yhteisiä konkreettisia päätöksiä. Lisäksi...

Euroopan parlamentin keskiviikkoinen äänestys tekijänoikeusuudistuksista herätti tunteita ja kiihkeää lobbausta etukäteen ja olen saanut äänestyksen jälkeen palautetta. On hyvä siis kertoa, mistä mielestäni äänestyksessä oli kysymys artikkelien 11 ja 13...