Sähköautot ovat Suomelle mahdollisuus

Kirjoitin kauppalehteen sähköautoista ja ilmastotoimista. Haluan uskoa tulevaisuuteen:

SDP:n tavoitteena on, että vuonna 2030 liikenteessä on 750 000 vähäpäästöistä tai päästötöntä henkilöajoneuvoa – käytännössä noin neljännes Suomen henkilöautoista. Tavoitetta on kuvattu epärealistiseksi, mutta markkinat muuttuvat Euroopassa ja oikeasti sähköautoissa piilee Suomelle mahdollisuus.

Useat eurooppalaiset autovalmistajat, mm. Volkswagen ja Volvo, ovat ilmoittaneet polttomoottorin aikakauden olevan päätöksessä. Volvo lupaa kaikista malleistaan hybridi- tai sähköversiot vielä tänä vuonna ja VW ei aio enää 2020-luvun lopulla edes tuottaa polttomoottorillista autoa.

Uusia sähköautoja riittää Suomeenkin, varsinkin kun niiden kustannukset laskevat polttomoottoriautojen tasolle ja ohi 2025 jälkeen. Suomeen voi lisäksi syntyä merkittävää teollisuutta sähköautojen ympärille: Uudenkaupungin autotehdas valmistaa jo nyt hybridiautoja ja Suomella on täydet mahdollisuudet houkutella satojen miljoonien akkutehdasinvestointeja ja luoda kestävä ekosysteemi kaivoksista akun kierrätykseen.

Sähkö- ja hybridiautojen kaipaama latausinfra vaatii toimia. Olin neuvottelijana EU:n rakennusten energiatehokkuusdirektiivissä. Direktiivin myötä vuodesta 2020 alkaen taloja mittavasti remontoitaessa on yli 10 parkkipaikan asuinrakennuksien parkkipaikoille asennettava putket, joita pitkin latauspisteen johdot voi vetää. Samoin tulee tehdä kaikkiin uusiin rakennuksiin ja yli 10 parkkipaikan liikekiinteistöihin. On ikävää, jos Suomessa vallitsee tästä vielä epätietoisuutta, kuten Autoliiton toimitusjohtaja Pasi Nieminen antoi Kauppalehden (22.1.2019) jutun mukaan ymmärtää.

Liikenne on vastuussa 20% Suomen päästöjä. SDP:n tavoitteen mukainen vähäpäästöisten autojen määrä vähentäisi kasvihuonekaasupäästöjä arviolta 1,2 miljoonaa tonnia, noin suomalaisen kemianteollisuuden päästöjen verran. Mielestämme päästövähennyksiä on haettava kaikilta sektoreilta, jotta taakka voidaan jakaa kustannustehokkaasti ja tasaisesti.

Miapetra Kumpula-Natri
Europarlamentaarikko, SDP:n Energia- ja ilmastotyöryhmän pj.

Kuvankaappaus Kauppalehdestä 28.2.
Tagit

Tutustu lisää

Uutiskirje

Pysy ajantasalla viimeisimmistä kuulumisista suoraan EU- kentältä!

"*" näyttää pakolliset kentät

Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.