Ikäihmiset ja nuorisotyöttömyys esillä Kurikassa

Tiedote. Julkaistu 12.5.2012.

Tulevan syksyn kunnallisvaaleihin valmistauduttiin lauantaiaamuna kahvila Moccassa, kun kansanedustaja Miapetra Kumpula-Natri (sd) vieraili Kurikassa.

Esille nousivat kunnallisvaaliasioista eniten ikäihmisten aktiivisen elämän mahdollisuudet sekä nuorisotyöttömyys. Lausuntokierroksella olevasta vanhuspalvelulaista odotetaan konkreettisia parannuksia ja turvaa ikäihmisten elämäntilanteeseen, myös kunnon heiketessä ja sairastumisen varalta.

– Olemme kannustamassa jokaista Suomen kuntaa huolehtimaan nuorisotyöttömyydestä myös paikallistoimin. Hallituksen valmistelussa oleva nuorisotakuuesitys parantaa tilannetta ja antaa lisärahoitusta. Kurikassakin voidaan tiivistää yhteistyötä, jossa kunta, työnantajat ja yritykset, seurakunta sekä nuoret itse yhdessä pohtivat kaikki mahdolliset keinot nuorten aktivointiin, Kumpula-Natri toi terveisiä eduskunnasta. […]

Kurikan sosialidemokraatit ovat aktiivisesti asettaneet ehdokkaita ja uusienkin nimien haku on käynnissä, vaikka vaalit ovat vasta lokakuussa.

– Puolueen nousussa oleva kannatus innostaa myös paikallistasolla toimimaan, totesivat Kirsi Kandolin ja Voitto Parkkonen.

Kumpula-Natri ja piirin toiminnanjohtaja kiersivät lauantaina Kurikassa, Kauhajoella ja Jalasjärvellä osana SDP:n kuntarekryä, jonka aikana puolue järjestää tilaisuuden jokaisessa Suomen kunnassa ennen puoluekokousta, joka järjestetään 24.-26.5.2012 Helsingissä.

 

Tagit

Tutustu lisää

Uutiskirje

Pysy ajantasalla viimeisimmistä kuulumisista suoraan EU- kentältä!

"*" näyttää pakolliset kentät

Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.