Tiedote. Julkaistu 31.5.2012.
Lisätalousarvio tuo 24 miljoonaa euroa työllisyyden hoitoon ELY –keskusten kautta. Pohjanmaan ELY –keskus sai 790 000 euroa ja Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus 730 000 euroa lisää työttömyyden torjuntaan. ”Työllisyyteen panostaminen on ensiarvoisen tärkeää, ja on hienoa että se huomioitiin lisätalousarviossa” Miapetra Kumpula-Natri toteaa.
Kumpula-Natri on myös tyytyväinen työministeri Lauri Ihalaisen tekemään päätökseen valita Seinäjoki ja Kokkola mukaan pitkäaikaistyöttömyyden vähentämiseen tähtäävään kuntakokeiluun.
”Seinäjoki ja Kokkola täyttivät työministeriön asettaman tiukan kriteeristön tullakseen valituiksi. Seinäjoki ja Kokkola pääsevät kokeilun myötä uudella lailla pureutumaan pitkäaikaistyöttömyyden hallintaan” Kumpula-Natri toteaa. ”Valitettavasti Vaasa ei hakenut kokeiluun mukaan” Kumpula-Natri lisää. […]
Valtion taloudellisesti tukema kuntakokeilu tarjoaa kunnille nykyistä paremmat mahdollisuudet pitkään työttömänä olleiden palveluiden järjestämiseen. Kokeilukunnissa kunnat yhdessä työ- ja elinkeinotoimiston kanssa arvioivat kohderyhmään kuuluvien asiakkaiden palvelutarpeet, osallistuvat palveluprosessin suunnitteluun ja sen etenemisen seurantaan.
”Työministeriö tarjoaa mahdollisuuden kaikille hakeneille kunnille olla mukana kuntakokeiluverkostossa. Se mahdollistaa kokeilun tuloksena havaittujen parhaiden käytäntöjen omaksumisen ja tiedon käyttöönottamisen myös kokeilun ulkopuolisille kunnille. Lisäksi ELY- keskus tarjoaa kokeilun ulkopuolisille kunnille avustusta pitkäaikaistyöttömyyden torjuntaan normaalein ehdoin” Kumpula-Natri toteaa.