Rikitön laivareitti Ruotsiin

Valtiovarainministeri Jutta Urpilaisen (sd) budjettiehdotuksessa on 30 miljoonan euron määräraha laivojen rikkipesureiden asentamiseen. Määräraha kompensoi suomalaiselle vientiteollisuudelle kansainvälisen merijärjestön sopimukseen perustuvan rikkidirektiivin aiheuttamaa lisäkustannusta. Lisäksi tutkitaan muitakin toimia. Kansanedustaja Miapetra Kumpula-Natri on (sd) linjaukseen tyytyväinen.

”Tämä on helpotus suomalaiselle vientiteollisuudelle ja mahdollisuus Vaasan seudulle. Investoinnit rikkipesureihin toimivat täsmäelvytyksenä nyt, kun kasvunäkymät ovat sumuisia. Päätös voi tuoda Vaasan Wärtsilän tehtaille rikkipesuritilauksia ja työtä koko seudullemme” Kumpula-Natri toteaa. […]

”Rikkidirektiivipäätös synnytti runsaasti keskustelua. Se aiheuttaa meriteistä riippuvaiselle teollisuudellemme ison kilpailuhaitan. Suuri valiokunta tuki hallituksen hyvin tiukkaa neuvottelulinjaa EU:ssa, mutta Suomi jäi yksin. Kansainvälinen sopimus oli tehty aiemnin”, Kumpula-Natri harmittelee.

Vuoden 2013 talousarvioesityksessä ehdotetaan Merenkurkun lauttaliikenteen palvelujen ostoihin 250 000 euroa. Hallitus on jo ohjelmassaan sitoutunut reitin tukemiseen.

”Merenkurkun liikenteen turvaaminen on Suomelle tärkeä asia, johon myös Ruotsin puolelta on sitouduttu. Vaasassa näemme sen merkityksen joka päivä. Reitin kehittäminen osaksi eurooppalaista TEN-verkostoa on samanaikaisesti käynnissä. Ja tämä merireitti on jo rikitön. Keski-Pohjolan yhteyttä tukee myös sähköistetty rata ja VT3-parannus, eli nyt Laihian kohdalle esitetyt rahat” Kumpula-Natri toteaa.

 

Tagit

Tutustu lisää

Uutiskirje

Pysy ajantasalla viimeisimmistä kuulumisista suoraan EU- kentältä!

"*" näyttää pakolliset kentät

Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.