Alkanut vuosi on nostanut julkiseen keskusteluun kolme Suomen menestymisen kannalta oleellista kysymystä. Oikeudenmukaisuutta heikentävä tulonjako, Suomen teollisen pohjan rapautuminen sekä maailman ja erityisesti Euroopan talouden kriisi ovat teemoja, jotka aiheellisesti pohdituttavat suomalaisia.
Palkka-alea koskeva keskustelu on syksystä oiennut järkevämpiin uomiin. Meillä ei palkkoja määrätä laeilla eli eduskuntaan työmarkinoiden palkkalinjaukset eivät kuulu. Jo vuosia myös kansanedustajien palkkiot on esitetty ulkopuolisen ryhmän toimesta. Presidentin palkkio on hallituksen esityksenä sellaisenaan hyväksytty. Nyt tasavallan presidentin välittämä toive palkkionsa alentamisesta edeltäjänsä tasolle tuotanee hallituksen toimesta eduskunnan päätettäväksi.
Eduskuntaryhmät varmasti keskustelevat istuntokauden alussa, millainen viesti palkkioryhmälle annetaan. Uskon minäkin – kuten presidentti – omalla esimerkillä johtamiseen. Kansanedustajat voivat näyttää hyvätuloisien lamatalkoisiin osallistumiselle esimerkkiä. Muistutan samalla kuitenkin verotuksen tasaavasta vaikutuksesta eli progressiosta. Suurituloisten tulee maksaa tuloistaan pienituloisempia suurempi osa veroina. Tänä vuonna käyttöön tulee lisäksi ylimääräinen solidaarisuusvero, joka kohdistuu hyvätuloisiin. Hallituksena harkitsisin rajan alentamista ja prosenttien nostamista, suurituloisilla on varaa veroihin. Verot veronmaksukyvyn mukaan!
Työmarkkinaosapuolet päättävät yleisistä palkkatasoista. Molemmin puolin on todettu, että malttilinjaa haetaan. Onneksi nyt myös työnantajapuoli on sanonut, ettei sekään hae palkkojen alentamista. Kotimaisen kysynnän ylläpito on nyt erityisen tärkeää. Kulutuksen leikkaaminen olisi laman ruokkimista. Julkisten investointien on laskettu työllistävän moninkertaisesti veroaleen nähden. Verotuksen alentamiseen ei kerta kaikkiaan ole varaa, mikäli pohjoismaista hyvinvointimallia halutaan puolustaa. Minä haluan.
Teollinen Suomi on ollut aina menestyksemme ja vaurautemme lähde. Vientivetoisena maana olemme kasvattaneet hyvinvointiamme hakemalla markat ja eurot maailmalta. Kun lähes kaikilla kauppakumppaneillamme on lama tai tiukkaa, on vientikin takunnut. Taustalla on jo kymmenen vuoden kielteinen kehitys: vaihtotaseemme on vähitellen heikentynyt, ei vain siis tämän laman tuloksena.
Tuontiamme lisää koko ajan kallistuva ulkomaisen energian käyttö. Viennin sakkaamisesta kertoo, että suomalainen teollisuus on menettänyt 100 000 työpaikkaa muutamassa vuodessa! STX:n Turun-telakan kertatilauksen eli 11 000 henkilötyövuoden menettäminen on noussut tämän alasmenon symboliksi. Millä turvata kannattava teollinen työ Suomessa?
Ilman tuotantoteollisuutta on vaikea nähdä tuotekehityksen ja korkeakoulutettujen työpaikkojenkaan pysyvän maassamme. Teollisuuden vastaisella ajattelulla murretaan pohjaa koko yhteiskuntamme hyvinvoinnilta. Suomen teollinen ja ylipäinen kilpailukyky nojaa moniin tekijöihin, joista osaaminen on aivan keskiössä. Innovointi, liiketoiminnan strategiat, johtaminen, pääomittaminen, logistiikka, kaupallistaminen ja markkinointi kaipaavat jatkuvaa parantamista. Hallitus voi maaliskuun kehysrihessään osaltaan luoda edellytyksiä vientimme menestykselle.
Maailman ja Euroopan taloudessa on valon pilkahduksia. Uskon, että eurokriisi helpottaa tänä vuonna. Se ei merkitse, että euromaat voisivat asettua mukavasti entisilleen. Jokaisen on hoidettava kotipesänsä ja toimittava yhdessä niin, että päästään laman yli plussan puolelle. Mitä ilmeisimmin tuleva kasvu on maltillista, minkä takia kestää pitkään päästä lamaa edeltävälle tasolle.
Varmaa on, että rakennemuutoksen tuloksena tulevaisuuden leipä leivotaan monista uusista aineksista. Tässä muutoksessa Etelä-Pohjanmaa on vahvasti mukana. Uskoa menestykseemme voimme ammentaa pohjalaisesta tahdosta tehdä osansa ja taidosta luoda hyvinvoivaa tulevaisuutta.
Julkaistu Ilkassa 17.1.2013.
