EU:n kansalaisuus luotiin Maastrichtin sopimuksella vuonna 1993. EU-kansalaisella on mm. oikeus liikkua ja oleskella vapaasti unionin alueella, äänestää ja asettua ehdokkaaksi Euroopan parlamentin vaaleissa ja kunnallisvaaleissa ja saada suojelua minkä tahansa EU-valtion diplomaatti- ja konsuliviranomaisilta. Vapaa liikkuvuus on kansalaisten keskuudessa arvostettu oikeus. Suomalaisista 80 prosenttia on sitä mieltä että vapaa liikkuvuus tuo etuja kotimaan taloudelle.
Monet unionin yli 500 miljoonasta kansalaisesta eivät tunne hyvin kansalaisoikeuksiaan. Suomalaisistakin 60 prosenttia kokee olevansa huonosti perillä EU-kansalaisuuden tuomista oikeuksista. Tähän haasteeseen pyrkii osaltaan vastaamaan tänä vuonna vietettävä kansalaisuuden teemavuosi. Sen tavoitteena on lisätä tietoa oikeuksistamme EU-kansalaisina ja toisaalta myös lisätä kiinnostusta EU-asioihin vaikuttamiseen ja niistä käytäviin keskusteluihin.
Usealle EU on näyttäytynyt melko negatiivisessa valossa viime aikoina euromaiden kriisitoimien kautta. Onhan niin että negatiiviset uutiset myyvät ja ne nousevat vauhdilla otsikoihin, mutta toisaalta EU on myös antanut aihetta kritiikkiin. Talouskriisi ja sen hoitamiseen kehitettyjen toimien suhde demokratiaan ovat esimerkkejä ongelmakohdista, joiden kanssa meidän täytyy edelleen tehdä töitä. Kansalaiskeskustelu on jäänyt kiireessä sivurooliin kun tiukat käsittelyaikataulut ovat painaneet päälle. Euroopan sosiaalinen ulottuvuus on niin ikään jäänyt viime vuosina alisteiseksi. Joissakin Euroopan maissa taloudelliset, sosiaaliset ja sivistykselliset oikeudet ovat talouskriisin ja siihen liittyvien menoleikkausten ja säästökuurien myötä vaakalaudalla. Puheenjohtamani Suuri valiokunta linjasi viime joulukuussa että mahdollisessa talousunionin syventämisprosessissa tulee turvata Euroopan sosiaalisen peruskirjan mukaiset taloudelliset, sosiaaliset ja sivistykselliset oikeudet perussopimusten edellyttämällä tavalla.
Rahoituskehyksistä saatiin sopu, vaikka neuvotteluissa oli 27 maata, jotka kaikki pitivät perinteisesti kynsin hampain omista eduistaan kiinni. Lähtötilanne oli jo vähintäänkin haastava: budjetin yleistä tasoa haluttiin leikata mutta kukaan ei tietenkään halunnut leikata omista saatavistaan. Näinhän se menee usein kansallistakin budjettia sorvatessa. Suomi sai turvattua maaseudun ja maatalouden rahoituksen. Maatalouden yleisleikkaus on EU:ssa 14 %, mutta Suomessa leikkaukset samoilla maatalouden sisämarkkinoilla ovat vain 3%. Aluetuissa menetämme 7 vuoden aikana reilut 400 miljoonaa, mutta vastaavasti T&K -rahoitus kasvaa laskennallisesti noin 400 miljoonaa – saanto riippuu hakemuksista ja hankkeiden menestymisestä. Nyt odotamme budjettisovulle vielä Euroopan parlamentilta lopullista sinettiä.
Kaikilla meillä on EU:ssa yhteinen päämäärä: me haluamme että Eurooppa on tulevillakin vuosikymmenillä tulevaisuuden maanosa. On hyvä pitää mielessä että EU27 muodostaa nykyiselläänkin vain 7 prosenttia maailman väestöstä. Tämä osuus ei tämänhetkisten demografisten ennusteiden perusteella ole ainakaan kasvamassa ja tämän haasteen kanssa EU:n jäsenvaltiot joutuvat painimaan entistä enemmän tulevaisuudessa.
Eilen avaamassani EU-kansalaisuus 20 vuotta -seminaarissa kuulin kommentin siitä kuinka ennen EU:ta askartelulehden tilaaminen Ranskasta Suomeen vaati maksuihin Suomen Pankin luvan. Tämä on esimerkki siitä kuinka paljon on muuttunut, osin melkein huomaamatta. Viime vuonna Vaasan yliopistosta lähti vaihto-opiskelemaan tai kansainväliseen harjoitteluun yli 200 nuorta. Monet tähyävät EU:ta kauemmaksi sillä Eurooppa on jo käynyt niin tutuksi. Näille nuorille vapaa liikkuvuus EU:ssa on arkipäivää, toisin oli heidän vanhemmillaan.
Julkaistu Vasabladetissa ruotsiksi 3.3.2013.
