Arvaa, kuka hän on?

Hän on ollut suuren puolueen kansanedustajana 18 vuotta ja kaksi kuukautta, kauemmin kuin yksikään perussuomalainen kansanedustaja. Seuraavissa vaaleissa hän on 48-vuotias. Hän on kuulunut oman puolueensa hallitukseen pitkään, ensin varapuheenjohtajana ja nykyään puoluevaltuuston puheenjohtajana. Hän tulee perinteisestä teollisuuskaupungista, joka on pitkään tunnettu työläiskaupungista ja sen vahvan identiteetin omaavasta kaupunginosasta, Hervannasta. Hän osallistui Kataisen hallituksen hallitusohjelmaneuvotteluihin. Koulutukseltaan maisteri.

Ai niin, ja hän on nainen. Uusi tehtävä koittaa perjantaina, kun hänestä tulee asunto- ja viestintäministeri. Kyseessä on SDP:n Pia Viitanen.

Ja arvaatko hänet? Eduskunnassa kansanedustajakokemusta on 14 vuotta ja kaksi kuukautta. Hän on toiminut neljä vuotta ympäristövaliokunnan puheenjohtajana, kaksi vuotta Euroopan neuvoston poliittisen komitean varapuheenjohtajana ja Suomen delegaation puheenjohtajana. Ministerinä hän oli kaksi vuotta, ja tuolloin oli Suomen puheenjohtajuuskausi EU:ssa, joten hänen johdollaan käytiin myös kaikkien EU-maiden liikenneministereiden kokoukset ja neuvottelut. Koulutukseltaan hänkin on maisteri. Hän sai Keski-Suomessa 1000 ääntä enemmän kuin kokoomuksen ministerinä toiminut Henna Virkkunen tai keskustan ministerinä toiminut Mauri Pekkarinen, molemmat myöskin Jyväskylästä.

Ai niin, hänkin on nainen. Hänestä tulee perjantaina peruspalveluministeri. Oikea vastaus on SDP:n Susanna Huovinen.

Kolmas uusi ministeritehtävä tulee perjantaina SDP:n Krista Kiurulle, joka vaihtaa asunto- ja viestintäministerin salkun opetusministerin tehtäviin. Kuntien koulutoimi on hänelle tuttua mm. Porin kaupunginvaltuuston puheenjohtajan tehtävistä ja opetustyöstä sekä opintoneuvojan tehtävistä.

Kovaa kokemusta, pitkää osaamista. Ja perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini nälvii sukupuolesta. Ettei demareita kiinnosta duunarimies. Ottaa päähän, kun noin viisikymppisiä naisia vuosikymmenten kokemuksella voi tytötellä. Naiseus ei tullut minulle ensimmäisenä mieleen nimitysten jälkeen. Mutta tottahan se on, että SDP:n kärkipaikoista ”vain” puhemiehen, eduskuntaryhmän puheenjohtajan, puoluesihteerin, kahden varapuheenjohtajan ja kahden ministerin paikat ovat miesten hallussa. Puolueen puheenjohtaja on ministerinä kolmen muun naisen kanssa ja heistä yksi on myös puolueen varapuheenjohtaja.

Monella demarilla kihahti, kun Soini tuli ulos kommenteillaan. Olen samaa mieltä, kuin SDP:n varapuheenjohtaja, että Soini on melkoinen sovinisti, heti kun pintaa rapsuttaa. Ja hyvin laskelmoiva. Naisehdokkainen haku on heillä avoimesti ollut vaikeaa ja ties mitä kannusteita on käytetty, että perussuomalaiset saavat naisehdokkaita. Vaasan valtuustossa on yksi eli kansanedustaja Maria Tolppanen. Eikö Mariaa kiinnosta duunarit, kun hän on nainen? Soinin logiikalla ei duunarimiehet, mutta minusta hän on kovastikin koettanut nimenomaan työelämäkysymyksillä profiloitua, kun on työ- ja tasa-arvovaliokunnan jäsenkin.

Havaitsen valitettavasti edelleen, että naisella on politiikassa haastavampaa. Miettikääpäs keskustaa. Jäätteenmäen nopea savustaminen. Perään superkokenut Kiviniemi. Mutta keski-ikäinen mies Sipilä ei kerkeä kuin kaksi vuotta olla politiikassa ja eduskunnassa, vajaan vuoden puolueensa puheenjohtajana, kun jo into piukeena neljännes gallupvastaajista pitää häntä sopivana pääministeriksi!

Minusta oli kiva katsoa Sipilän haastattelua (myönnän että insinöörinä ymmärrän insinööriä), kun hän sanoi, ettei hän ainakaan viitsi riidellä politiikassa. Siten hän katsoi aiemmin politiikkaa ulkopuolelta, eikä pitänyt siitä. Hyvä, ajattelin, olen myös enemmän rakentaja kuin hajottaja. Kovin muuttui epäuskottavaksi Sipilän vakaa lupaus, kun käytiin sote-uudistusta työstämään. Sipilän viesti onkin, että hän tulee repimään (!) esityksen vaalien aikana. Esityksen, joka perustui Kuntaliiton hallituksen yksimieliseen kantaan. Kuntaliiton hallituksessa on puolueiden edustajia kuntavaalien suhteellisen tuloksen mukaan. Onkohan keskustan likaisten töiden osasto kuiskutellut jo liikaa noviisin puheenjohtajan korviin?

Arvatkaas kuka tämä on? Onnellinen kahden lapsen äiti, joka tekee töitä eduskunnassa 13. vuotta, oma kansanedustajaurakin on jo 10 vuotta ja 2 kuukautta pitkä. Kesällä hän viljelee 6 neliömetrin kasvimaataan mökin pihassa, vaikka ihan ehjiä lomaviikkoja ei tule kolmea enempää, sillä suuren valiokunnan puheenjohtajana hän on tiiviisti tekemisissä mm. hallituksen EU-kantojen valmistelussa. Oman vaalipiirinsä asioiden eteenpäin viemisessä auttaa myös 2,5 vuoden työkokemus pääministerin kansliassa. Pohjanmaan maakuntavaltuustossa alkaa 9. vuosi puheenjohtajana ja kotikaupungin valtuustossa on 17. vuosi käynnissä. Iältään hän ei ole vielä puoliakaan suomalaisen naisen elinajanodotteesta. Hän on koulutukseltaan insinööri, ja häntä kiinnostaa EU-asioiden lisäksi energia- ja teollisuuspolitiikka ja sosiaalipolitiikan kestävyys. Itse hän korostaa asioiden hoituvan ihmisten välisellä työllä ja verkostoilla ja arvostaa siksi ministerispekulaatioita korkeammalle uutisen, jossa kansanedustajat saivat nimittää toisistaan parhaan edustajan: siinä hän oli naisista kärjessä.

Julkaistu Megassa 23.5.2013.

Tagit

Tutustu lisää

Uutiskirje

Pysy ajantasalla viimeisimmistä kuulumisista suoraan EU- kentältä!

"*" näyttää pakolliset kentät

Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.