Onko Rehnin linja keskustan linja?

SDP:n kansanedustaja, eurovaaliehdokas Miapetra Kumpula-Natri kysyy, mikä on keskustan talouspoliittinen linja. Juuri kun keskustan talousasiantuntija, kansanedustaja Mika Lintilä ymmärsi, että kolmen miljardin lisäsopeutus taittaa kasvun, kiirehti eurovaaliehdokkaaksi ryhtyvä talouskomissaari Olli Rehn vaatimaan matokuuria. Kumpula-Natrin mielestä tilannetta pitää epäselvänä se, ettei keskusta tai sen eduskuntaryhmä suostu kertomaan kantaansa.

– Voimme romuttaa velkasuhteemme leikkauksilla. Valtiovarainministeriö on arvioinut ensi vuoden kasvuksi vain 1,8%. Jos leikkaamme koko 3 miljardia, myös BKT kasvu todennäköisesti taittuu. Näin myös velkasuhteen taittaminen vaikeutuu, Kumpula-Natri sanoo.

Valtiovarainministeri Jutta Urpilaisen koollekutsumassa Talousfoorumissa asiantuntijat katsoivat kolmen miljardin leikkausten vaikuttavan kasvuun. Loput kolmesta miljardista pitää siksi sopeuttaa tulevina vuosina. Asiantuntijat suosittelivat 0,5-1,5 miljardin sopeutusta ensi vuodelle.

– Kansalaisilla on täysi oikeus vaatia gallupkärjessä keikkuvalta keskustalta tietoonsa sen talouslinja. Ennustettavuus ja määrätietoisuus maan talouspolitiikan johtamisessa on pitänyt Suomen talouden Euroopan arvostetuimpien joukossa. Ylisuuriin äkkileikkauksiin joudumme Suomessa vain, jos emme toimi pitkäjänteisesti. Siksi en hyväksyisi nyt työllisyydestä piittaamattomia talouspolitiikan ohjeita eurovaaliehdokas Rehniltä, Kumpula-Natri toteaa.

Tiedote julkaistu 12.02.2014.

Tagit

Tutustu lisää

Uutiskirje

Pysy ajantasalla viimeisimmistä kuulumisista suoraan EU- kentältä!

"*" näyttää pakolliset kentät

Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.