Nyky-yhteiskunta on rakennettu toimivan energiainfrastruktuurin pohjalle. Tärkeän roolinsa vuoksi energia-ala on ymmärrettävästi suuren yhteiskunnallisen mielenkiinnon kohteena. Ennenmuinoin energiapolitiikan hahmottaminen oli helppoa, kun mahtikäskyillä pystytettiin niin monta voimalaa kuin haluttiin. Nykyisin päätöksentekoon vaikuttavat lukuisten kansallisella tasolla tapahtuvien pohdintojen lisäksi myös EU-tasoiset ja kansainväliset vaikutukset. Kansainväliset ilmastoneuvottelut on tästä hyvä esimerkki.
EU:n energiapolitiikka perustuu kolmeen pilariin – kilpailukyvyn, toimitusvarmuuden ja ympäristövaikutusten huomioimiseen. Paperilla nämä tavoitteet tukevat toisiansa, mutta johdonmukaisen politiikan kannalta on haasteellista, mikäli prioriteeteista ei kyetä päättämään.
Nyt voimassa olevia EU:n 2020-tavoitteita (20 % päästöjenvähennys, uusiutuvien kasvattaminen 20 %:n kulutuksesta ja 20 % lisäysenergiatehokkuuteen) on arvosteltu niiden päällekkäisyydestä. Monissa EU-maissa kunnianhimoiset uusiutuvan energian tukiohjelmat ovat johtaneet kuluttajahintojen merkittävään nousuun ilman, että päästöt olisivat merkittävästi laskeneet. Ei-toivottu seuraus on ollut, että monet jäsenmaat suunnittelevat tukea myös perinteiselle (fossiiliselle) tuotannolle toimitusvarmuuden ylläpitämiseksi. Haittavaikutuksena on, että tämä tulee kalliiksi kansalaisille.
Kehitys ei ole jäänyt Euroopan komissiolta – EU:n ”hallitukselta” – huomaamatta. Komissio ehdottikin tammikuussa merkittävää muutosta yhteisen energiapolitiikan suuntaviivoihin. Kolmen tavoitteen sijaan komissio ehdotti 40 %:n kasvihuonekaasupäästöjen leikkausta vuoteen 2030 mennessä sekä EU-laajuista 27 % tavoitetta uusiutuville energialähteille. Esitykset tulevat Suomen hallituksen kannanmuodostuksen yhteydessä myös eduskunnan pöydälle suureen valiokuntaan, jonka puheenjohtajana toimin.
Kustannustehokkuus ja energian hinta nousevat yhä tärkeämmäksi osaksi maiden välistä kilpailuasetelmaa, kun erityisesti teollisuudessa työn osuus lopputuotteen kustannuksista pienenee entisestään mm. automaation ja robotiikan kehityksen myötä. Viime vuosina Yhdysvallat on saanut etumatkaa kilpailijoihinsa nähden liuskekaasun tuotannon kasvun myötä. Energian hinnalla on suora vaikutus kilpailukykyyn ja sitä kautta työllisyyteen!
Saksan ay-keskusjärjestö DGB esittää ns Marshall-suunnitelmassaan, että Eurooppaan perustettaisiin uusi investointirahasto myöntämään lainoja etenkin energiantuotannon uudistamiseen. DGB:n mukaan Euroopan uusi nousu voisi lähteä 150 miljardin Euroopan-laajuisista energiainvestoinneista uusiin energialähteisiin, jotka työllistäisivät perinteisiä enemmän. Eurooppalaisen ammattiyhdistysliikkeen yhteisjärjestö EAY ehdottaa vielä laajamittaisemman, noin 200 miljardin euron vuotuisen investointisuunnitelman luomista EU:lle, jonka energiainvestoinneista syntyisi 11 miljoonaa uutta työpaikkaa Eurooppaan. Investoinnit maksaisivat itsensä takaisin talouskasvuna, kasvaneina verotuloina ja pienempinä sosiaaliturvamenoina.
Pallo on nyt EU:n jäsenmailla ja Euroopan parlamentilla, jotka tekevät tasavertaisina kumppaneina päätöksiä EU-sääntelyn sisällöstä. Korkeimmalla tasolla ensimmäinen yhteinen näkemys komission esityksen pohjalta tulisi muodostaa maaliskuun loppupuolella pidettävässä päämiesten huippukokouksessa. Huippukokouksessa on tarkoitus antaa komissiolle suuntaviivat politiikan toteuttamiseen. Suomi kannattaa yhden tavoitteen asettamista, mutta toivoo myös kannustetta erityisesti uusiutuvien biopolttoaineiden käyttämiselle.
Seuraava vuodet ovat ratkaisevia Euroopan tulevaisuuden kannalta. Kuinka Eurooppa pidetään elinvoimaisena osana maailmantaloutta? Joka tapauksessa olen varma, että energiainvestoinnit jatkuvat mittavina. Sähköverkon älykkyys lisääntyy ja energian katkeamaton saatavuus on yhä merkittävämpi tekijä yhteiskunnassa.
Julkaistu Sähköliiton lehdessä.
