Kahtiajako on markkinoiden ja ihmisten Euroopan välillä

Timo Soinin visio EU:n kehittämisestä jättäisi työtä tekevät vaille suojaa markkinavoimien myllerryksessä.

SDP:n eurovaaliehdokas, kansanedustaja Miapetra Kumpula-Natri on kauhistunut perussuomalaisten puheenjohtajan Timo Soinin EU-kannanotoista. Soini toi esiin lauantaiaamuna Ylen Ykkösaamussa kantansa, jonka mukaan EU:n pitäisi olla vain löyhä vapaamarkkina-alue.

– Mikä on ihmisen paikka Soinin visiossa? Tämän perusteella perussuomalaiset näyttävät rakentavan vain markkinavoimien myllerryksen Eurooppaa. Finanssi- ja eurokriisi ovat osoittaneet, että nimenomaan tämä malli ei toimi, eduskunnan suuren valiokunnan puheenjohtaja Miapetra Kumpula-Natri korostaa.

Tampereella tänään vieraillut Kumpula-Natri kertoo, että Ukrainan tilanteen lisäksi tamperelaisia keskustelutti erityisesti ihmisen asema Euroopan taloudellisessa myllerryksessä.

– Sääntelyä tarvitaan, mutta ei vain markkinoiden tasapainottamiseksi, vaan myös ihmisten oikeuksien edistämiseksi. Erityisesti työntekijöiden vähimmäissuojan takaamiseksi voidaan tehdä EU-tasolla paljon.

Kumpula-Natrin mukaan Soinin kannanotto myötäilee myös istuvassa Euroopan parlamentissa esiin tullutta perussuomalaisten työntekijöiden asemaa romuttavaa linjaa. Puolueen euroedustaja Sampo Terho on muun muassa kuluneella kaudella äänestänyt suomalaisten viranomaisten valvontakeinojen parantamista vastaan, kun ne valvovat toisten EU-maiden yritysten lähettämää työvoimaa.

– Kevään eurovaalien linjaerot kirkastuvat. Perussuomalaiset ovat haluttomia huolehtimaan sisämarkkinoilla työntekijöiden turvasta. SDP on sitoutunut rakentamaan Eurooppaa vain sellaisilla ehdoilla, jotka turvaavat ettei työntekijöiden asemaa heikennetä. Tämä koskee niin unionin sisämarkkinoiden kehittämistä kuin esimerkiksi sen solmimia vapaakauppasopimuksia, Kumpula-Natri sanoo.

– Itselleni on selvää, että EU:ssa tulee parantaa ihmisten ja työntekijöiden oikeuksia, samalla kun yrityksille luodaan reilut, yhteiset pelisäännöt. Tätä on reilu yhteistyö.

Tiedote julkaistu 3.3.2014.

Tagit

Tutustu lisää

Uutiskirje

Pysy ajantasalla viimeisimmistä kuulumisista suoraan EU- kentältä!

"*" näyttää pakolliset kentät

Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.