Tällä viikolla kuhinaa on kahdessa asiassa. Komission puheenjohtajaehdokas Juncker kiertää eri ryhmissä kuultavana. Valiokunnissa poliittiset ryhmät valitsevat neuvottelijansa, ryhmien koordinaattorit.
Viime viikolla parlamentissa jakauduttiin valiokuntiin. Saimme suomalaismepit kehuja tärkeiden valiokuntien jäsenyyksistä ja ex-komissaari Rehn parlamentin varapuheenjohtajuudesta.
Olen iloinen, että pääsin molempiin toivomiini valiokuntiin. Olen täysjäsenenä ITRE valiokunnassa, johon kuuluu teollisuus, energia, tutkimus ja telekommunikaatio. Se oli tietääkseni kaikissa puolueissa tavoitelluin valiokunta. Varajäsenyyden sain työllisyys- ja sosiaaliasioiden valiokunnassa. Siellä ei ketään muita suomalaisia olekaan, ei varsinaisena eikä varajäsenenä.
Ei tämä tähän jää. Tällä viikolla on kuhinaa, kun valitaan valiokuntien neuvottelijat eli ryhmäkoordinaattorit. Haen paikkaa ITRE valiokunnan demarikoordinaattoriksi. Ehdokkaita on kolme määräaikaan mennessä. Vastaehdokkainani on Romanian entinen IT- ja varapääministeri ja Ranskan metalliteollisuuden ay-aktiivi. Vaati nopeaa muutaman päivän tutustumista kollegoihin ja heidän pikaisesta vakuuttamistaan kyvyistäni. Sain alkuun niin paljon kannustusta, että haen nyt tosissani vaikutusvaltaista paikkaa. Siinä tehtävässä neuvottelisin muiden puolueiden kanssa valiokunnassa päätökset valiokunnan esitykseksi. Parlamentin suurimman puolueen kansanpuolueen puheenjohtajana on parlamentin entinen puhemies puolalainen Jerzy Buzek ja loppukauden entinen budjettikomissaari Levandovski. Koordinaattoreilla on merkittävä tehtävä sen rinnalla, että yksittäisille asioille nimetään raportöörit.
Parlamentin toiseksi suurimmassa ryhmässä, S&D eli demareissa, on 191 edustajaa. Meistä kuitenkin yli puolet on uusia, joten tehtäviin on hypättävä heti tosissaan.
Teollisuusvaliokunnan demarit valitsevat koordinaattorinsa kokouksessaan keskiviikkona klo 17 Suomen aikaa. Peukut pystyyn!