Kolumni on julkaistu alunperin Ilkassa 23.4.2015
Sunnuntai-illan vaalitulos hiljensi monet niin Suomessa kuin Euroopassa. Suomen poliittinen kenttä muuttui pysyvämmin; kolmen suuren puolueen tilalle on tullut neljä keskisuurta. Perussuomalaisten nousu eduskunnan toisiksi suurimmaksi puolueeksi oli kaikesta huolimatta odottamatonta, historiallistakin, joskin he menettivät niin ikään yhden paikan. Kokoomus menetti puolestaan pääministerikautensa päätteeksi seitsemän paikkaa. Minua tietenkin surettaa eniten se, että me sosialidemokraatit menetimme peräti kahdeksan paikkaa tilanteessa, jossa taloudellinen ahdinko, työttömyys ja hyvinvoinnin tason lasku koettelevat Suomea.
Vaalien tulos on analysoitava ja sosialidemokraattien päivitettävä tahtotilansa sopivaksi jälkiteolliseen digiaikaan. Oikeudenmukaisuuden, yhdenvertaisuuden ja tasa-arvon viestejä ja toteuttamista tarvitaan tulevaisuudessa entistä enemmän nyt, kun yhteiskuntamme on ottanut useamman harppauksen kohti oikeistolaisempaa ja konservatiivisempaa suuntaa. Suomen nostaminen takaisin raiteilleen ei saa tarkoittaa Hesarinkin jo väläyttelemää maksuttomasta kouluruoasta luopumista, työssä käyvien tallomista tai hyvinvoinnin entistä suurempaa jakautumista.
Vaalitulos ja sen tekijät ovat synnyttäneet paljon keskustelua ja niin kuuluukin. Itse kiinnitin huomiota erityisesti muutamaan seikkaan, joita avaan alla.
Liekö sen aiheuttanut puoluejohtajien rivistön miesvaltaisuus vai yleinen poliittinen tilanne, mutta vaalitentit ja -keskustelut täyttyivät tällä kertaa poikkeuksellisen täysimääräisesti noin sanotuista kovista teemoista. ”Talous, talous, talous ja turvallisuuspolitiikka”, kiteyttää keskusteluiden sisällön.
Äänestäjät – ja samalla ehdokkaat – joiden painopiste oli pehmeämmissä teemoissa, jäivät siis näissä vaaleissa paitsioon. Esimerkiksi koulutus, päiväkotiarki ja omaishoitajalaki ovat kaikki tärkeitä teemoja suoraan ihmisten arjesta. Ne ovat myös teemoja, jotka puhuttivat vaalikentillä valtavasti – sen huomasin itsekin. Näitä teemoja ei valtakunnan tasolle kuitenkaan juuri nostettu, vaan kisaa käytiin lähinnä siitä, kenen hartiat jaksavat kantaa raskaimman taakan leikkauksia. Säästöt ja rakenteet esiintyivät siis vaalidebateissa ylätason käsitteinä, niiden sisältöjä ja vaikutuksia ei juuri käsitelty. Tämä ilmiö vaikutti varmasti osaltaan myös siihen, että eduskunnan kokoonpano miehistyi näissä vaaleissa. Naisedustajia valittiin kolme vähemmän kuin viime kaudella – yhteensä 83 edustajaa.
Toisena harmillisena huomiona nostettakoon esille äänestysprosentin lasku. Kun siihen yhdistetään vaalipäivään asti säilynyt epävarmojen äänestäjien suuri määrä, voidaan mielestäni tehdä selkeä johtopäätös siitä, ettei suomalaisten luottamus politiikkaan ole järin suurta. Oppositiosta mahdolliseen hallitusvastuuseen nousseilla puolueilla on harteillaan kannettavana raskas taakka, jonka kantaminen ei ole laisinkaan niin yksinkertaista kuin vaalien voittaminen edellisen hallituksen sähläämiseen kyllästyneessä maassa.
Oma lupaukseni on päivittää ensimmäisenä nykyaikaan politiikassa käytettyä kieltä – en itsekään lähde aamuisin palkansaajaksi työmarkkinoille, vaan töihin.
