Kirjoitus on alunperin julkaistu Eurooppalaisen Suomen blogissa 17.6.
EU:n ja Yhdysvaltojen välinen vapaakauppasopimus nousi näin alkukesästä jälleen kuumaksi puheenaiheeksi. Ja hyvä että puhuttaa, kuuluuhan mahdollisen sopimuksen piiriin yli puolet maailman kaupasta. Onnistunut sopimus voisi myös toimia mallina muullekin kansainväliselle kaupalle. Parlamentin oli tarkoitus käsitellä sopimusta koskeva mietintö viime viikolla Strasbourgin täysistunnossa, mutta lukuisten muutosesitysten vuoksi sekä äänestys että keskustelu lykättiin eteenpäin.
Äänestyksen lykkääntymistä ja siihen johtanutta ”kaaosta” (termi lainattu medialta) ihmetellessä pääsee helposti unohtumaan se, ettei kyseessä ollut vielä sopimuksen varsinainen hyväksyminen. Parlamentin muodollinen valta sopimuksen osalta sijoittuu vasta prosessin loppuvaiheille, jolloin meidän meppien tulee hyväksyä tai hylätä komission johdolla neuvoteltu valmis sopimus. Tässä vaiheessa kyseessä on parlamentin itse laatima mietintö, jonka avulla parlamentti haluaa ohjeistaa neuvotteluita omista kannoistaan.
Mielestäni tämä mietintö ja siihen johtanut prosessi on hyvä esimerkki parlamentin järkevästä vallankäytöstä. Komissiolla on hyvin tiedossa se, että meppien enemmistön tulee tukea lopullista sopimusta, eikä se siksi voi ohittaa parlamentin näkemyksiä myöskään nyt neuvotteluita käytäessä. Parlamentilla on tässä yhteydessä tärkeä rooli myös kansalaisyhteiskunnan näkemysten kuulemisessa ja eteenpäin välittämisessä.
Mielestäni täysistunnolle esitettäväksi tuotu valiokunnan mietintö oli monilta osin erittäin onnistunut. Se sisälsi kunnianhimoiset kirjaukset esimerkiksi työntekijöiden oikeuksista ja työelämän säätelystä. Ja miksi ei olisi sisältänyt, edellyttäähän USA:kin omilta kauppakumppaneiltaan vastaavia kirjauksia omasta näkökulmastaan. Mietinnön raportööri, saksalainen demarimeppi Berdn Lange, totesi itse asiassa, että työntekijöiden oikeudet on meidän demareiden tavoitteisiin nähden kirjattu paperiin 150 prosenttisen onnistuneesti.
Olin tyytyväinen myös siihen, että julkiset palvelut aina koulutuksesta sosiaali- ja terveyspalveuihin on jätetty selkeästi sopimuksen ulkopuolelle. Vastuu näiden palveluiden tuottamisesta ja tuottamisen tavasta on syytä pitää tulevaisuudessakin visusti EU:n jäsenmaiden käsissä ja määräntävallassa. Myös kulttuurin ja kulttuuritukien jättäminen sopimuksen ulkopuolelle on tärkeä signaali siitä, että emme ole valmiita avaamaan vaikkapa kirja-alaa sellaiselle kilpailulle, joka rapistaa eurooppalaisten kielten ja kulttuurin asemaa.Henkilökohtaisesti tsemppaan tässä aina (salaa) ranskalaisia.
Sopimuksen kiistanalaisin osa on kiistämättä investointisuojaosuus eli harrastuneiden kesken ISDS. Kyseessä on se, miten mahdolliset riitatilanteet ratkaistaan. Suomeksi siis muun muassa se, kuka saa toimia tuomarina. Mielestäni on itsestäänselvästi niin, että komission vanhaan ISDS-malliin on tehtävä useita uudistuksia. Keväällä esitetyt muutokset ovat jo askel oikeaan suuntaan ja vastaavat moniin ongelmiin, mitä ISDS:sta on esitetty. Muun muassa kansainvälisen kaupan valiokunnan puheenjohtaja Lange on ollut tyytyväinen siitä, että valtion oikeus säännellä on sanottu esityksessä selvästi. Riippumattomiin tuomareihin siirtyminen on myös hyvää kehitystä, mutta kansallisten tuomioistuinten ja välitystuomioistuinten välinen järjestys olisi saatava selvemmäksi. Euroopassa on pitkä perinne siitä, että kansalliset oikeusreitit on ensin käytävä loppuun ennen EU-tuomioistuimiin valittamista. Tämä järjestys on oltava myös ISDS-menettelylle.Toisenlaiset menettelyt ovat ymmärrettävämpiä silloin, kun sopimustahoista toisella ei välttämättä ole toimivaa ja korruproitumatonta oikeuslaitosta. EU:n ja USA:n kohdalla näin ei kuitenkaan ole. Yhtä lailla tärkeää on se, että eurooppalaiset ja amerikkalaiset firmat ovat sopimuksessa yhdenvertaisessa asemassa. Etusijaa emme jenkeille halua antaa yli omien yritystemme.
Sopimuksen tärkeiden sisältöjen lisäksi tärkeintä on mielestäni kuitenkin se, haluammeko me olla mukana määrittelemässä sitä, miltä maailmankauppa tulevaisuudessa näyttää. Maailma kansainvälistyy ja kaupankäynti sen mukana – sitä me emme voi pysäyttää. Se, mitä me voimme sen sijaan tehdä, on varmistaa, että tämä kansainvälistyminen tapahtuu kestävästi ja järkevien pelisääntöjen mukaan. Onhan kaupankäynnin ja toivottujen investointien tarkoitus lopultakin tuottaa lisääntyneen kaupan myötä kasvua ja työpaikkoja molemmille puolille.
