Seurasinpa minäkin aamulla hetkisen perussuomalaisten mediatilaisuutta ollessani SDP:n eduskuntaryhmän kesäkokouksessa, jossa valmisteltiin Kättä päälle -yhteiskuntasopimusprojektia sekä keinoja estää hallituksen koulutuspoliittinen emämunaus: koulutusleikkaukset. Nyt olen lähdössä takaisin Brysseliin, missä Euroopan parlamentti aloittaa ensi viikolla jälleen työnsä. Väkisinkin esille nousee ajatus siitä, minkälaista Suomea näin loman jälkeen palaan edustamaan! Pelottavalta ja sekopäiseltä se nimittäin vaikuttaa, kun Suomessa julkaistaan hallituspuolueen toimesta nimilista heidän mielestään väärin keskustelleista ihmisistä.
Hallituspuolue perussuomalaisten puoluejohto ja edustajat kieltäytyvät kuitenkin yhdessä linjassa vastaamasta toimittajien kysymyksiin, sillä he vastaavat vain sillä tavalla kuin tahtovat ˗ vastaukset epämiellyttäviin kysymyksiin eivät kuulu niihin. Puolueen työntekijä julkaisee ”tuumaustunnillaan” nimilistan ihmisistä, joiden julkinen puhe ei miellytä puoluetta. Samainen työntekijä antaa ymmärtää rivien välistä, että puolueella on oikeus määritellä se, miten media ja muut poliitikot saavat heistä puhua ˗ kaikki muu onkin sitten vihapuhetta. Tämä ei tapahdu puoluejohtajan ja ulkoministerin toimesta, hän pysyttelee hiljaa, mutta hänen johtamansa puolueen tunnusten edessä kuitenkin.
Ensimmäinen reaktio näihin tapahtumiin vie ainakin minut mielikuvamatkalle diktatuureihin kautta historian. ”Väärin puhuneiden” nimilistojen julkaisu vaikuttaisi sopivan hyvin Neuvostoliittoon tai Kiinaan, puoluetta kritisoineiden henkilöiden nimien julkaiseminen jopa 1930-luvun Saksaan. Näin ei kuitenkaan ole, tapahtuvat sijoittuvat Suomeen vuonna 2015. Oi, minulla oli käsitys ihan toisenlaisesta Suomesta. Nyt minulla on unelma, johon ei moinen sananvapauden ja mielipiteenilmaisun rajoittamisella pelottelu sovi.
Perussuomalaiset ovat rakentaneet nousuaan ”tavallisen ihmisen” asialla. Keskeisinä keinoina ovat toimineet valtaapitävien kritisointi ja ajoittain aito (arvostettavasti joskus osuikin) pyrkimys nostaa esiin epäkohtia poliittisesta päätöksenteosta. En liene ainoa, jonka mielestä on nyt käsittämätöntä seurata heidän pyrkimystään vaientaa kaikki kritiikki, joka kohdistuu heihin itseensä. Valtaapitäviä sai siis arvostella niin kauan kuin perussuomalaiset toimivat oppositiossa. Nyt tämä tuntuu olevan kielletty, muuten päätyy mustalle listalle.
Sosialidemokraattinen aate on rakentanut Suomea ajatukselle siitä, että jokaisella tulisi olla koulutuksen kautta mahdollisuus lähdekritiikkiin ja omaan ajatteluun. Valtaapitävien kyseenalaistaminen perustuu siis kriittiseen ajatteluun, mitään ei oteta annettuna. Perussuomalaisten populismi sekä heidän pyrkimyksensä vaientaa toisenlaiset viestit onkin mielestäni vaarallista, jopa suoranainen uhka demokratian toteutumiselle.
Vaarallista on myös pyrkimys rakentaa entistä kahtiajakautuneempaa Suomea. Timo Soini on pitkin puolueen hallitustaipaleen alkua perustellut puolueen takinkääntöjä ja linjamuutoksia sillä, että kaikki heidän tekemänsä politiikka on kuitenkin parempaa kuin vasemmistolaisten tai vihreiden pääsy vallanpaikoille. Tänään kuulimme Olli Immosen viikkojen valmistelun jälkeen perustelevan omia kannanottojaan sillä, ettei isänmaallisten ihmisten syrjintää voi hyväksyä. Näin systemaattista kahtiajaon rakentamista ei ole Suomessa aikoihin nähty. Johtipa tämä jo siihenkin, että eräs eteläsuomalainen media kyseli lukijoiltaan ”onko vasemmistolaisuus epäisänmaallista?”
Kaikki esimerkit Suomesta ja maailmalta näyttävät, että parempaa tulevaisuutta rakennetaan pyrkimyksellä yhtenäisyyteen, ei jakautumiseen. Perussuomalainen puolue on selvästi linjansa valinnut, nyt on siis meidän muiden aika toimia. Toivon myös perussuomalaisten sisällä ryhtiliikettä, sillä täytyyhän sieltäkin löytyä suomalaisia(!) toimintatapoja kunnioittavia! Sellaisia ovat demokratia, ilmaisunvapaus ja median vapaus. Toivon, että poliittiset puolueet, mutta myös me kaikki yksilöinä osoitamme selkeästi, että yhdessä pärjäämme paremmin. Suomi on meidän jokaisen koti ja vapaus antaa meille oikeuden ilmaista isänmaallisuuttamme (tai sen puutetta). Näytetään, että meidän Suomessamme ei ole tilaa syrjinnälle, rasismille tai erottelulle.
Kirjoitus on julkaistu myös Miapetran IL-blogissa.
