Viime viikolla neuvoteltiin taas. Transatlanttinen kauppa- ja investointikumppanuussopimus eli TTIP-sopimus on edennyt jo 14. neuvottelukierrokselle ja EU:n asemat ovat Brexitin myötä hiukan muuttuneet. TTIP-neuvottelut ovat kesken. EU on julkaissut omat neuvottelutavoitteensa, mutta USA ei ole julkaissut omiaan. Greenpeacelle vuodettiin keväällä joitakin Yhdysvaltain neuvottelutavoitteita. Tiedämme siis, mitä molemmat osapuolet lähtökohtaisesti haluaisivat. Niistä lähtökohdista alkoivat neuvottelut, joiden lopputulosta ei vielä tiedä kukaan.
Kun EU:n ja Yhdysvaltain neuvottelijat ovat saaneet urakkansa valmiiksi, sopimuspohja julkaistaan. Sen jälkeen me Euroopan parlamentissa äänestämme, kelpaako sopimus meille vai ei. Saattaa myös olla, että kaikkien Euroopan kansallisten parlamenttien pitää hyväksyä sopimus, mutta se ei ole vielä varmaa. Tähänkin vaikuttaa komission edellisviikon päätös esittää valmiiksi neuvotellun EU-Kanada -sopimuksen (CETA) julistaminen sekasopimukseksi. Ensin Euroopan parlamentin tulisi hyväksyä CETA sopimus ja sen väliaikainen voimaantulo. Sen jälkeen tulisi kaikkien kansallisten parlamenttien ratifioida eli hyväksyä se. Tämä tuo demokraattisen hyväksynnän niillekin maille vahvaksi, joissa ei ole meidän kaltaista tiivistä suhdetta eduskunnan tahdon ja hallituksen politiikan välillä.
TTIP:n tarkoitus on poistaa vielä olevia kaupan esteitä EU:n ja Yhdysvaltain välillä. Tullit ovat jo nykyisellään melko matalat, joten esteitä poistetaan muun muassa yhtenäistämällä standardeja. Se tarkoittaa, että yritysten ei tarvitsisi enää tehdä erilaisia tuotteita Yhdysvaltain ja EU:n markkinoille, vaan että molemmissa noudatettaisiin suunnilleen samoja sääntöjä vaikkapa pakkausmerkinnöistä, markkinoinnista tai turvallisuusvaatimuksista. Lisäksi koitetaan avata kauppaa siten, että esimerkiksi suomalaisia yrityksiä kohdeltaisiin Yhdysvalloissa samoilla säännöillä kuin yhdysvaltalaisia – ja päinvastoin.
Sopimuksen toivotaan tuovan lisää työpaikkoja ja nostavan bruttokansantuotetta Euroopan osalta noin 0,5–0,8 prosenttia. Molemmin puolin Atlanttia huoli työväestön parissa on sama: tämä vie meidän työpaikkoja. Lopputulema voi kuitenkin olla, että ilman tiiviimpiä kauppasuhteita globalisaatio vie työsuhteita vähemmän säädeltyyn Aasiaan ja tulevaisuudessa myös Afrikkaan. Samantyyppisiä sopimuksia EU on solminut tai neuvottelee myös muiden maiden kuten Singaporen, Etelä-Korean ja Kanadan kanssa. Niiden perusteella tiedämme, että arviot ovat suunnilleen pitäneet paikkansa, joskin EU:n vienti on kasvanut jopa odotettua enemmän sopimuksen myötä Etelä-Koreaan. Eduksi arvioin myös todennäköisesti halvemmat hinnat ja laajemmat valikoimat kuluttajille.
Kaiken kaikkiaan hyviä puolia vaikuttaisi siis olevan melko paljon. Kannat parlamentissa on jo osittain lukkiintuneet – oikealla EPP eli Suomen Kokoomuksen puolue on myönteisin kauppasopimuksille, ääremmässä vasemmalla vastustetaan ja Pohjoismaiden vihreistä poiketen myös vihreiden ryhmässä on vastustus jyrkkää. Kun lähinnä Iso-Britannian ja Puolan EU-kriittisten ECR (Suomen perussuomalaiset kuuluvat tähän ryhmään) kääntyi vastustamaan EU:n yhteistä kauppasopimusta, on entistäkin selkeämpää, ettei sopimuksia synny ilman S&D ryhmän tukea. Sopimukseen on ladattu odotuksia, joiden täytyy toteutua, jotta minä ja parlamentin S&D-ryhmä voisimme äänestää sen puolesta. Euroopan parlamentin hyväksyntä tarvitaan aina, oli sitten kyseessä kauppa- tai sekasopimus. Puhtaassa kauppasopimuksessa EU käyttää sille jo kauan sitten annettua asemaa yhteisen kauppapolitiikan toteuttajana ja jäsenmaat antavat yhdessä unionille vain neuvottelumandaatin.
Seuraavista neuvotteluosista on tultava hyvät, jotta arvioisin sopimuksella olevan mahdollisuuksia mennä Euroopan parlamentissa läpi ja jotta itse näkisin sopimuksen järkevänä.
1. Työtätekevien oikeudet
Sopimus ei saa haitata työläisten oikeuksia vaan ennemminkin parantaa niitä. Työvoimasäännösten tulisi tähdätä Kansainvälisen työntekijäjärjestön ILO:n kahdeksan tärkeimmän perussopimuksen täytäntöönpanoon. Työntekijöiden oikeudet ja yritysten yhteiskuntavastuu pitäisi sisällyttää sopimuksen olennaisiin kappaleisiin, esimerkiksi investointeja, palveluita ja julkisia hankintoja koskeviin. Komissio on ehdottanut melko kunnianhimoista kestävää kehitystä koskevaa kappaletta ja työmarkkinaosapuolien ja kansalaisjärjestöjen täytyisi voida valvoa sitä. Näyttää todennäköiseltä, että kestävä kehitys saataisiin sopimukseen.
2. Yleishyödyllisiä palveluja ei saa sisällyttää sopimukseen
Soveltamisaloista pitää jättää pois esimerkiksi vesi, sosiaalipalvelut, sosiaaliturvajärjestelmät, koulutus ja terveys. Suurin osa näistä on julkisia palveluita. S&D:n mielestä kansallisilla ja paikallisilla päättäjillä ja viranomaisilla täytyy olla täysi oikeus valita, miten yleishyödylliset palvelut järjestetään ja kuka ne järjestää, miten ne otetaan käyttöön, toteutetaan, ylläpidetään tai lakkautetaan. Tai palautetaan julkisesti tuotetuiksi. Vaatimus koskee sekä julkisesti että yksityisesti rahoitettuja yleishyödyllisiä palveluita. Neuvottelusta vastaavan ruotsalaiskomissaari Cecilia Malmströmin mukaan julkisesti rahoitetut terveyspalvelut jäävät sopimuksen ulkopuolelle siinäkin tapauksessa, että palveluntarjoaja olisi yksityinen.
Brittien NHS (National Health Service, kansallinen terveydenhuoltojärjestelmä) ja julkisalojen ammattiliitto kysyivät komissiolta, miten TTIP vaikuttaisi NHS:ään. Malmström totesi hyvin selvästi, että mikäli palvelussa on kiinni julkista rahaa, se ei kuulu sopimuksen piiriin. Maat saavat aina itse päättää, mitkä alat se avaa kilpailulle. Lähtökohta on, että firmoja kohdellaan tasapuolisesti. Tällä hetkellä näyttää siltä, että terveyspalveluista tulee poikkeustapaus ja valtio saa halutessaan suosia kotimaisia terveyspalveluntarjoajia.
3. Välimiesmenettely ISDS eli sijoittajan ja valtion välinen riitojenratkaisumekanismi, niin sanottu yksityinen välimiesmenettely, ei ole välttämätön tai edes tarpeellinen
Investointisuojasta on puhuttu paljon. Kansalaisten ja meppien painostuksen ansiosta EU on jo vaihtanut mielipidettään: se ei enää edes neuvottele vanhasta järjestelmästä, jossa yritykset voivat haastaa valtiot suljetuin ovin käytävään välimiesmenettelyyn ja molempien palkkaamat juristit sopisivat asiat kansalta ja jopa päättäjiltä salaa. EU-Kanada -sopimuksestakin tuo kohta otettiin jo pois! TTIP-neuvotteluissa EU vaatii, että mahdolliset riidat sovittaisiin julkisessa tuomioistuimessa, joka koostuu valtioiden itsensä nimittämistä tuomareista. Yhdysvallat ei tiettävästi ole ollut kovin innoissaan tästä muutoksesta. Saa nähdä, miten neuvotteluissa käy. TTIP-Sopimuksen investointeja käsittelevän kappaleen tulisi myös huomioida sijoittajien vastuu. Siitä puhutaan muun muassa OECD:n monikansallisille yrityksille laaditussa ohjeistuksessa sekä YK:n liiketoimintaa ja ihmisoikeuksia koskevissa säännöissä. Investoijan on ymmärrettävä, että hänellä on sekä oikeuksia että velvollisuuksia.
4. Ei standardien löysäämiselle
Sopimuksen tulee varmistaa, että molemmin puolin Atlanttia otetaan käyttöön tiukimmat standardit mitä tulee ympäristöön, kuluttajansuojaan, kansanterveyteen ja kulttuurin monimuotoisuuteen. Niissä ei hyväksytä muutoksia huonompaan. USA:lla ja EU:lla on erilaiset suojausperiaatteet. Euroopassa tuotetta ei saa myydä ennen kuin se on todettu turvalliseksi. Yhdysvalloissa tuotetta saa myydä, jollei sitä ole todettu vaaralliseksi. Malmström on ollut erittäin selväsanainen: EU ei tingi turvallisuudesta.
EU-maiden ja Yhdysvaltojen on voitava tehdä sääntelyä itsenäisesti. Sääntelyn yhteneväisyydestä vastaavan elimen ei saa antaa tehdä päätöksiä, jotka sitovat eurooppalaisten ja yhdysvaltalaisten päättäjien kädet, eikä sen pidä antaa vaikuttaa sääntelyyn, jota ei ole vielä lyöty lukkoon. Tulevaisuudessa tehdään tietysti edelleen esimerkiksi kemikaaleja ja kloonausta koskevia lakeja ja sääntöjä. Sääntelyn yhteneväisyydestä vastaava elin ei tee niitä vaan päättäjät. Neuvottelijat ovat olleet tässä aktiivisia ja kansalaisjärjestöjen painostus on tuottanut tulosta. Sääntelyn yhtenäistämistä koskevaan kappaleeseen on tehty paljon muutoksia – yhtenäistämisvaatimuksia on lievennetty.
TTIP-sopimusta on kutsuttu läpinäkyvimmäksi kauppasopimukseksi koskaan. Ainakin EU:n tasolla se pitää paikkansa. Sopimusta on kritisoitu salamyhkäiseksi ja onkin totta, että sitä käydään suljetuin ovin. Se on kuitenkin läpinäkyvämpi kuin muut kauppasopimukset, ei salaisempi. Kansalaisten painostuksen ansiosta EU on poikkeuksellisesti julkistanut kaikki neuvottelutavoitteensa, koostaa kaikkien neuvottelukierrosten jälkeen infopaketin neuvottelujen sisällöstä, kertoo minkä yhteisöjen lobbareita neuvotteluissa on kuultu ja niin edelleen. Läpinäkyvyyttä kaikkiin kauppasopimuksiin tarvitaan lisää, mutta TTIP on todella merkittävä parannus entiseen, ja se on kansalaisten ja kansalaisjärjestöjen ansiota. Tiedot löytyvät kootusti täältä: http://ec.europa.eu/trade/policy/in-focus/ttip/
Britannia on ollut EU-maista aktiivisin vapaakaupan edistäjä, siinä perässä yleensä Pohjoismaat, jotka ovat hyötyneet vientimarkkinoiden avaantumisesta. Maat kuten Ranska ja Italia ja toisaalta myös USA ovat halunneet sisällyttää sopimukseen melko paljon protektionismia. Ranska haluaisi suojata kulttuurialaansa, Italia taas pitää huolen maantieteellisistä merkinnöistä eli siitä, että parmankinkuksi saisi kutsua vastakin vain Parmassa valmistettua kinkkua. Yhdysvallat on varsin mustasukkainen julkisista hankinnoistaan. Ne markkinat taas kiinnostaisivat Suomea, joka haluaisi myydä sinne jäänmurtajia ja sairaalatuotteita.
En osaa arvata, kuinka paljon Britannian lähtöaikeet muuttavat neuvottelutasapainoa tässä vaiheessa, mutta mikäli sopimus syntyy, se todennäköisesti syntyy ennen kuin Britannia on kokonaan ulkona EU:sta.
Kauppapolitiikka on vahva väline, joka tietysti muokkaa yhteiskuntia. Sen vuoksi avoimuus ja tavoitteiden ääneen sanominen on tätä päivää ja on välttämättömyys, että näistä asioista myös keskustellaan.
