Diabeetikon työ sujuu, jos esimies osaa hommansa

Myös meidän toimistossamme vietetään tänään maailman diabetespäivää. Harjoittelijamme Meiju Haapoja, diabeetikko, juhlistaa päivää ostamalla makeimman leivoksen, jonka brysseliläisen leipurin hyllystä löytää. Se on mahdollista kiitos suomalaisen terveydenhuoltojärjestelmän ja teknologian edistysaskeleiden.

Maailman diabetespäivänä nostetaan esiin diabetestietoutta. Suomen 50 000 tyypin 1 diabeetikkoa ja 300 000 tyypin 2 diabeetikkoa ovat tämän päivän asiantuntijoita. Euroopassa asiantuntijoita on moninkertaisesti enemmän, 59,8 miljoonaa. Diabetes on nopeassa tahdissa yleistynyt ja arvellaan, että vuonna 2040 diabeetikoiden määrä on Euroopassa kasvanut jo 71,1 miljoonaan.

Diabetes vaikuttaa ammatinvalintaan, sillä kaikki ammatit eivät sovellu diabeetikoille. He eivät voi toimia esimerkiksi kuljettajina, poliiseina tai lentäjinä. Melkein aina diabeteksen ja työn yhdistäminen kuitenkin onnistuu ongelmitta, mikäli diabeteksen ominaispiirteet huomioidaan. Verensokeri voi laskea liikaa tai nousta liikaa. Diabeteslääkärillä on käytävä säännöllisesti, ruokaa on saatava ja insuliini annosteltava. Ja työ on tehtävä.
Yksi isoimmista työn tekemiseen vaikuttavista tekijöistä on esimies. Mikäli esimies on ymmärtävä ja joustava, kokevat diabeetikkotyöntekijät tutkimuksen mukaan voivansa tehdä oman työnsä kunnolla ja turvallisesti.

Toinen merkittävä seikka on työn rytmitys. Säännöllinen työaika taukoineen mahdollistaa diabeetikoille verensokerin seurannan, insuliinin annostelemisen sekä säännöllisen syömisen. Näin saadaan pidettyä diabetes hallinnassa. Tasapainon ylläpitäminen vaikuttaa paitsi diabeetikkoon itseensä, myös työhön ja työn laatuun, organisaation toimintaan sekä laajemmin koko yhteiskuntaan.
Diabetes aiheuttaa kuluja, mutta huolehtimalla mahdollisimman hyvästä hoitotasapainosta voidaan ennaltaehkäistä lisäsairauksia, joiden hoitaminen nostaa diabeteksen kustannukset moninkertaisiksi. Lisäksi tiedon lisääminen tuo turvaa ja varmuutta diabeetikoiden elämään. Maailman diabetespäivänä nämä asiat halutaan nostaa esiin.

Kysyin Meijulta, mitä muuta hän aikoo tänään tehdä. Hän kertoi pitävänsä silmät auki leipomossa.
”Katson ihmisiä ja etsin vihjeitä, jos löytyisi muita diabeetikoita”, hän kertoi.
Ja mistä sen huomaisi? Pienestä insuliinikynästä, joka odottaa pullan vieressä.  ”Ja säihkyvistä silmistä, kun herkutteluun on erityinen syy”, hän naurahti.
”Diabeetikkona ja erityisesti maailman diabetespäivänä monet meistä kertovat mielellään tarinansa. Kysykää”, hän kehottaa.

Iloista maailman diabetespäivää!

Tagit

Tutustu lisää

Uutiskirje

Pysy ajantasalla viimeisimmistä kuulumisista suoraan EU- kentältä!

"*" näyttää pakolliset kentät

Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.