Erävoitto liikenteen päästöistä – parlamentti äänesti kehittyneiden biopolttoaineiden puolesta

Euroopan parlamentin energia- ja teollisuusvaliokunta äänesti tänään tiistaina uusiutuvan energian direktiivistä. Parlamentti päätti noudattaa sosialidemokraattien linjaa – uusiutuvan energian osuuden tulee olla 35 prosenttia unionin energiankulutuksesta.
Valiokunta päätti myös, että liikenteen päästöistä 12 prosenttia pitäisi tulla uusiutuvasta energiasta. Se on EU-tasolla korkea, sillä komissio esitti uusiutuvien määräksi vain kahdeksaa prosenttia.

Olen tyytyväinen, että valiokunta päätti äänestyksen jälkeen kannattaa laajaa määritelmää edistyneille biopolttoaineille. Se tarkoittaa, että kaikki kestävästi tuotetut jätepohjaiset bioraaka-aineet hyväksytään kestäviksi biopolttoaineiksi. tietysti olen myös iloinen, että muutosesitykseni meni valiokunnassa läpi.

Liikenteen päästöjen vähentämiseksi tarvitaan sekä sähköautoja että biopolttoaineita. On tärkeää, että kaikki kestävästi tuotettu, ei ruoaksi tai rehuksi kelpaava raaka-aine soveltuu biopolttoaineiden tuotantoon. Muuten tavoitteet jäävät haaveeksi, kun raaka-aineet eivät riitä.

Suomessa on paljon edistyneiden biopolttoaineiden tuotantoa, mm. UPM:n biojalostamossa Lappeenrannassa sekä Nesteen jalostamossa Porvoossa, joten kannalla on positiivisia talous- ja työllisyysvaikutuksia myös Suomessa.

Nyt hyväksytyssä muotoilussa on haluttu noudattaa parlamentin ympäristövaliokunnan hyväksymiä kestävyyskriteereitä.
Liikenteen päästöjen vähentäminen on ykköstavoite. Sähköautojen tavoitteet uhkaavat karata kauemmaksi, siksi tarvitsemme molemmat tavat vähentää päästöjä. Tärkeää on, että raaka-aineet on tuotettu kestävästi. Etukäteen hyvin suppeaksi määritelty raaka-ainepohja ei sallisi innovaatioita ja johtaisi pitkittyneeseen öljypohjaisiin polttoaineiden käyttöön.

Teollisuus- ja ympäristövaliokuntien käsittelemä direktiivi etenee seuraavaksi parlamentin täysistuntoon, jossa asiaan voidaan vielä tehdä muutosesityksiä. Täysistunnon jälkeen lopullinen kanta muotoillaan parlamentin ja neuvoston trilogi-neuvotteluissa.

Kuvassa muutosesitykseni. Tässä myös otos ihka-aidosta äänestyslistasta – tuo hymynaama merkitsee, että muutosesitykseni RED II -asiaan meni läpi ja valiokunta tuli linjoilleni. Jatkossa siis kaikki kestävästi tuotetut bioraaka-aineet lasketaan kestäviksi biopolttoaineiksi. Jee!

Tagit

Tutustu lisää

Uutiskirje

Pysy ajantasalla viimeisimmistä kuulumisista suoraan EU- kentältä!

"*" näyttää pakolliset kentät

Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.