Euroopan valtioiden yhteistyö ei voi olla vain yritysten sisämarkkinaa, kauppa- ja rahapolitiikkaa. Sosialidemokraatit Euroopassa ja Suomessa ovat jo pitkään esittäneet, että EU:n tulisi tarttua vahvasti työelämän ja sosiaalipolitiikan epäkohtiin ja tehdä päätöksiä, jotka auttavat ihmisiä globalisaation ja teknologiakehityksen aikana.
Perjantaina Göteborgissa kokoontuva EU:n sosiaalisten asioiden huippukokous oli ensimmäinen kahteenkymmeneen vuoteen. Kun Suomi liittyi Euroopan unioniin 22 vuotta sitten, nostettiin työllisyysasiat EU politiikan työkentälle. Edistystä tapahtui – silloin. Nyt ei pitkään aikaan juuri mitään. Eurooppa on ottanut tärkeän askeleen hyväksymällä ns. sosiaalisen pilarin julistuksen jäsenmaiden, komission ja parlamentin allekirjoituksin.
Sosiaalisessa pilarissa on kyse on hyvin käytännönläheisistä asioista, joita voidaan edistää nykyisten sopimusten pohjalta. EU voi ja sen tulee esimerkiksi helpottaa työntekijöiden ja epätyypillisissä työsuhteissa olevien elämää takaamalla yhdenvertainen kohtelu ja pääsyn sosiaalisen suojan piiriin. Onko näin epätyypillisissä työsuhteissa? Sorsitaanko pätkätöissä? Entä tulevat alustatalouden työntekijät, kertyykö eläke? Se myös nostaa oikeuden koulutukseen ja elinikäiseen oppimiseen keskeiseksi työkaluksi muuttuvan työelämän ongelmia ratkottaessa.
Göteborgissa ja näinä päivinä EU:n tulevaisuutta rakentaessa muutenkin katse on tiukasti myös tulevaisuudessa. Puolustuksen yhteistyöstä allekirjoitettiin jo etenemissuunnitelma. Työn alla on haastava taloudellinen yhteistyö talous- ja rahaliiton kehittämisessä. Sen kyljessä puhutaan myös sosiaalisen ulottuvuuden kehittämisestä. Onko talouden tarkoituksena laittaa vain raamit kaulaan, jotta kaksi lukua, velka ja inflaatio on kohdallaan? Vai merkitseekö eurooppalaisille jokaisessa maassa myös se, mitä taloudellinen ohjaus saa aikaiseksi?
Jo ensiviikolla alkava taloudellisen ohjausjakson vuositarkastelu ottaa aiempaa paremmin huomioon sosiaaliset indikaattorit, joita jokaisesta maasta on jo pitkään seurattu, mutta niiden asema on jäänyt sivuasiaksi. Miten käy eläkkeille ja eläkeläisille? Kuinka paljon meillä on koulupudokkaita?
Vaikka siis sosiaalisten asioiden hoitamisessa vastuu on jäsenmailla itsellään, jo usean vuoden ajan maat raportoivat ja saavat suosituksia komissiolta taloudenhoidosta. Talouden vaikutuksia jokaisessa maassa oman maan kansalaisiin raportoidaan, mutta nyt tuon nk. Sosiaalisten indikaattoreiden painoarvoa nostetaan!
Ja työelämäkysymyksissä tiedämme, että yritykset elävät Euroopan sisämarkkinoilla ja globaalissa maailmassa. Ei auta, että jokainen piskuinen maa luo omat sääntönsä. Vapaamatkustaja tuuppaa dumppaamaan palkkaa, työoloja tai jopa työoikeuksia. On parempi tehdä yhteistyötä. Yhteiset pelisäännöt auttavat myös monessa maassa työtä tekeviä. Parempi sosiaalinen tilanne palvelee myös taloutta ja talouskasvua. Suomessa suhteellisen korkean sosiaaliturvan maassa minimitasojen nostaminen muuallakin sisämarkkinoilla tasaisi sekä kilpailutilannetta että hyvinvointieroja, win-win.
Pohjoismainen hyvinvointimalli, jossa avoin yhteiskunta ja talous ja vahva sosiaalinen suoja kulkevat käsi kädessä, on myös Euroopan arvojen mukaista, mutta ei ole esimerkiksi Puolan ja Unkarin tavoitteissa. Tarvitsemme Euroopan unionia muistuttamaan eurooppalaisista arvoista ja parhaasta mahdollisesta politiikasta.
Ja joskus tuntuu, että muistutusta tarvitsemme mekin. Suomen hallitus ei ole ollut sosiaaliasioista kovin innostunut, vaikka näkisin Euroopan unionin tulevaisuuden kehittämisessä juuri pohjoismaisen perinteen ja saavutusten esiintuomisen äärimmäisen tärkeänä. Meiltä ei esimerkeksi lähtenyt edes kysyttäessä mielipidettä sosiaalisen ulottuvuuden kehittämiseksi. Göteborgin huippukokouksessa ei meidän ministereitä näy useissa tilaisuuksissa. Keskusteluissa on tulevaisuusasiat koulutuksesta tulevaisuuden työhön. Me tarvitsemme EU:lle vahvan sosiaalisen ulottuvuuden ja aktiivisen Suomen, joka vie hyvinvointivaltiomme viestit ja tavoitteet niihin pöytiin, joissa päätökset tehdään.
