Pääsin tänään (to 30.8.) pitämään alustusta reilulle sadalle pohjoismaiselle viestinnän ja yhteiskuntasuhteiden asiantuntijalle. Rud Pedersen -yhtiön konferenssi Helsingissä keskittyi digitaalisuuden murrokseen. Voit katsoa alta tilaisuudessa pitämäni esityksen, mutta tässä tiivistetysti muutama nosto teeman ympäriltä.
Digitaalinen muutos on jo nyt todellisuutta: viime vuonna internetiin pääsi ensimmäistä kertaa puolet maailman väestöstä. Muutos on ollut nopea. Länsimaissa netti on toki ollut käytössä jo pitkään, mutta kehittyvät taloudet ovat päässeet mukaan viimeisen viiden vuoden aikana. Miljardi uutta käyttäjää alle 10 vuodessa on omiaan kiihdyttämään digitalisaatiota. Samalla uusien teknologioiden käyttöönottoaika on nopeutunut huomattavasti. Meni yli 30 vuotta, että lankapuhelin löytyi yli neljäsosasta amerikkalaistalouksia – kännykällä kesti vain 7 vuotta. Yhä nopeampi innovaatio/käyttöönotto-vauhti tarkoittaa, että myös yhteiskunnan on reagoitava nopeammin ja nopeammin – jos ongelmia ilmenee.
Hyvä kysymys on, pysyvätkö kaikki nopean vauhdin kyydissä? Euroopassa, jossa toki digipalveluita käytetään globaalisti paljon, on edelleen isoja eroja eri jäsenmaiden välillä. Mielenkiintoinen huomio on sekin, että monessa hyvinvointimittauksessa menestyvät pohjoismaat pärjäävät digimittareissakin – ehkä hyvinvointivaltio on paras alusta uusien innovaatioiden käyttöönotolle? Suomalaiset käyttävät esim. lähes kaksi kertaa enemmän mobiilidataa kuin seuraavaksi eniten käyttävät itävaltalaiset. Maiden sisällä on myös suuria eroja. Kaupungit ja koulutetut nuoret ovat yhteydessä nettiin kosmopoliitisti kaikkialla, mutta maaseudun yhteydet ovat edelleen monesti huonot. On julkisen vallan tehtävä pitää huolta, että infrastruktuuri tarjoaa kaikille nopean pääsyn internetiin.
Nopeasti käyttööntulevat uudet teknologiat luovat uusia mahdollisuuksia. Facebook mullisti sosiaalisen kanssakäymisen (ei aina hyvällä tavalla), AirBnB’n kautta saa majapaikan monesti halvemmalla kuin hotellin ja isot datamäärät mahdollistavat tulevaisuudessa esim. diabetesriskin ennakoimisen jo ennen taudin puhkeamista. Mutta uusien mahdollisuuksien mukana tulee myös uusia ongelmia: miljoonia Facebook-profiileja päätyi taannoin vääriin käsiin, AirBnB-asuntojen vastuu- ja vakuutusasiat ovat välillä puuttellisesti hoidettu ja terveystietojen jakaminen herättää monissa huolta (Eurooppalaiset ylipäätään eivät halua jakaa dataansa yhtä paljon kuin muut maailman asukkaat).
Digitalisaatio muokkaa siis jo nyt politiikan agendaa – politiikan pitää sovittaa yhteen erilaisia intressejä ja löytää ratkaisuja ristiriitaisiin tavoitteisiin. Siksi EU on luonut viimekuukausina ja -vuosina pelisääntöjä niin datan keräämiseen ja säilyttämiseen (GDPR), yksityisyydensuojaan (E-Privacy), tekijänoikeuksiin – kuin myös niihin digitalisaation positiivisiin puoliin: uudessa sähkömarkkinadirektiivissä yritetään luoda älykäs sähköjärjestelmä, joka mahdollistaisi enemmän uusiutuvaa energiaa sähköverkkoon. EU on hyvä taso digipolitiikan ja eri intressien yhteensovittamiselle – yksittäiset jäsenmaat ovat liian pieniä ja tilkkutäkkimäinen lainsäädäntö, joka vaihtelisi maasta toiseen ei mahdollistaisi digitalisaation hyvien puolien nopeaa hyödyntämistä.
Seuraava iso haaste digiagendalla on tekoäly. Googlen toimitusjohtaja Sundar Pichai on verrannut sitä jopa tärkeämmäksi kuin tuli tai sähkö! Mutta ihmiskunta oppi käyttämään tulta hyödykseen vasta kun se oppi kontrolloimaan sen haittapuolia. Sama tulee olemaan edessä myös tekoälyn ja muiden uusien (mahtavien) digimahdollisuuksien osalta.
