Kansainvälinen yhteistyö on ratkaisu aikamme merkittävimpiin poliittisiin kysymyksiin. Työvälineistä konkreettisin on varmaan EU: Alue, jossa asuu 500 miljoonaa ihmistä ja joka tuottaa kolmanneksen maailman BKT:sta, tekee yhteisiä konkreettisia päätöksiä. Lisäksi tarvitaan YK:ta ja sen järjestöjä, Pohjoismaiden yhteistyötä, Arktinen neuvostoa ja ennen kaikkea paikallistason halua toimia!
Ilmastonmuutos uhkaa koko olemassaoloamme ja me emme voi ratkaista sitä vain paikallistasolla. Meidän on kannettava oma kortemme, mutta vain jos vakuutamme myös muut, voimme onnistua. Pariisin ilmastosopimus antoi kansainvälisen sopimuskehikon, mutta senkään lupaukset eivät riitä. Meidän on investoitava puhtaaseen teknologiaan, uusiutuvaan energiaan ja energiaa säästävään tekniikkaan. Samoin vähennettävä päästöjä niin asumisen, liikenteen kuin maatalouden toimissa. EU:n sisällä erityisesti Itä-Euroopassa on vielä monia alueita, joissa energiaratkaisut perustuvat menneen maailman teknologioihin ja vanhaan ajatteluun. Näitä maita on autettava saamaan päästönsä nykyaikaan sopivalle tasolle. Ilmastomuutos haastaa myös luonnon monimuotoisuuden ja vaikkapa ihan konkreettinen kysymys pölyttäjien selviämisessä on suora uhka kasvillisuudelle, myös syötäville viljoille, marjoille ja hedelmille.
Toinen haaste on digitaalisuus, joka ravistelee ensin arkea, mutta myös isommin talouden ja työn rakenteita. Näihin mahdollisuuksiin meidän pitää yhdessä tarttua ja löytää myös ne ratkaisut, joilla tuetaan talouden kestävää siirtymää. On pidettävä huolta siitä, että digitalisaation hyödyt ovat kaikkien kansalaisten saavutettavissa. Kaikilla ikääntyvillä ei ole tietokoneita tai mobiililaitteita. Suuret tuloerot näkyvät siinä, ettei kaikilla ole varaa uusimpaan teknologiaan. Lisäksi kaikkialla maaseudulla ei vielä ole toimivia verkkoyhteyksiä. Asuinpaikka, varallisuus, ikä tai vammaisuus eivät saa olla poissulkevia tekijöitä digitalisaatioon osallistumiseen. Suorien kuluttajien käyttöliittymisen lisäksi tieto meistä kulkee sähköisesti, potilastiedot, sairaaloiden välinen data, sijaintitiedot liikenteestä, ennustukset säistä… paljon sellaistakin mitä emme suoraa näe. Kun tieto on verkoissa, sinne suuntaavat myös rikolliset ja miksei terroristitkin tai vihamieliset valtiot. Siksi myös kyberturvallisuus on kansainvälisen yhteistyön ala.
Tylsä sisäinen haaste kansainväliselle yhteistyölle on nouseva konservatiivisuus ja suoranainen rasismi, joka pelolla yrittää jakaa ja hajottaa Eurooppaa. Vuonna 1945, toisen maailmasodan vasta loputtua, tuhon ja kuoleman keskellä eurooppalaiset tekivät kauaskantoisia ja hyviä päätöksiä. Niiden ansiosta olemme eläneet ennenäkemättömän vakaata ja vaurasta rauhan aikaa, jota nyt pidämme itsestäänselvyytenä. Meidän on vaalittava saavutustamme. Olemme sen velkaa itsellemme ja 70 vuotta sitten viisaita päätöksiä tehneille eurooppalaisille. Me emme saa rasistien ja populistien ottaa valtaa Euroopassa ja hajottaa Euroopan Unionia!
Näihin vastaus on toivon politiikka, joka ei ole pelkkiä suuria sanoja tai vain sisämarkkinaperiaatteen kapeaa noudattamista, vaan se on konkreettista työtä: rengasmerkintäasetuksesta metsästrategiaan, muovikuppien kieltoon ja uuden digi-infran rahoittamiseen. Ja sovittujen arvojen noudattamista. Iso kuva täytyy pitää kirkkaana mielessä, mutta vain konkreettiset asiat ovat näkyvä tulos. Usein puhutaan paljon prosesseista, eli siitä pitäisikö sillä ja tällä instanssilla olla enemmän valtaa tai miten vaalitavat pitäisi tehdä. Tärkeitä asioita, mutta uskon, että kansalaisia kiinnostaa eniten politiikan “output” – tulokset.
Demokraatin Pohjanmaan piirin kolumni 19.9.2018
