Tekijänoikeusuudistus

Euroopan parlamentin keskiviikkoinen äänestys tekijänoikeusuudistuksista herätti tunteita ja kiihkeää lobbausta etukäteen ja olen saanut äänestyksen jälkeen palautetta. On hyvä siis kertoa, mistä mielestäni äänestyksessä oli kysymys artikkelien 11 ja 13 kohdalla.

Käytimme toimistollani tunteja ja päiviä ja perehdyimme asiaan tapaamalla lukemattoman määrän suomalaisia ja mutta myös Euroopan ulkopuolisia sidosryhmiä.

Artikla 11 kohdalla halusin olla eurooppalaisen vapaan ja kannattavan tiedonvälityksen puolella, kuten toimittajat ja lehdistö ovat laajasti toivoneet. Vastapuolen tunteita herättänyt lobbaus puhui paikkansapitämättömästi linkkiverosta, mutta tekstissä hyperlinkit jätetään selkeästi artikkelin soveltamisalan ulkopuolelle.

Kesän äänestyksen jälkeen 13 artiklan osalta on tehty muutoksia ja samalla haettu tasapainoinen esitys, joka ottaa huomioon muidenkin sidosryhmien kuin piraattipuolueen ja somejättien kuten Googlen ja YouTuben toiveet. Nyt muotoilu ei siinä tue sensuuria, kohdistaa toimet aktiivisesti kaupallisesti toimiville alustoille ja siinä huomioidaan vielä erikseen poikkeus pk-yrityksille ja mikroyrityksille mm eurooppalaisen digitaalisten innovaatioiden edistämiseksi. Haetut muotoilut toivottavasti mahdollistavat taiteilijoille oikeudenmukaisen ja asianmukaisen korvauksen, jota nimensäkin mukainen tekijänoikeusdirektiivi tavoittelee. Tähän ei sensuuripelkoa korostaneet esittäneet reilua ratkaisua. Parodia, meemit ja wikipedia voivat nimenomaisesti hyvin jatkossakin. Lopputuloksenkaan ei pidä muuttaa internetiä, kuten meitä rohkeita jättialustoille sääntöjä haluavia koitetaan mustamaalata. Sananvapaudelle mutta myös taiteelle eläköön! Parlamentin kanta etenee nyt trilogineuvotteluihin neuvoston ja komission kanssa.

Tagit

Tutustu lisää

Uutiskirje

Pysy ajantasalla viimeisimmistä kuulumisista suoraan EU- kentältä!

"*" näyttää pakolliset kentät

Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.