Eurooppa – Meidän vuosisatamme
Euroopasta lähti 1900-luvulla liikkeelle kaksi ennennäkemättömän tuhoisaa sotaa, joiden seurauksista kärsivät sadat miljoonat ihmiset ympäri maailman. Vuosisadan jälkimmäisellä puoliskolla löysimme puolestaan yhteistyön punaisen langan: eurooppalaisen integraation ja yhteistyön syventymisen myötä olemme saaneet todistaa historiallisen pitkää rauhan ja kasvun aikakautta. Nyt takana on kuitenkin jo lähes viidennes uudesta vuosisadasta. 2020-luvulle tultaessa olemme Suomessa ja koko Euroopassa valinnan edessä: jatkammeko eteenpäin yhdessä vai sulkeudummeko kuoriimme?
GLOBAALI KILPAILU kiihtyy ja samaan aikaan vastakkainasettelua lietsovat voimat nostavat päätään Euroopan sisällä. Kiinan talous on kasvanut vuosikymmeniä lähes kymmenen prosentin vuosivauhtia. Se kouluttaa joka vuosi teknologiassa, insinööritieteissä sekä matematiikassa enemmän ihmisiä kuin Yhdysvallat. Yhdysvallat on puolestaan maailmanluokan innovaatioiden, vetovoimaisten huippuyliopistojen sekä nuoren työvoiman talous.
Väitän, että Suomen ja Euroopan tulevaisuuden kannalta ratkaiseviksi nousevat kolme murrosta: Tarvitsemme Euroopan johdolla reilun ja oikeudenmukaisen tavan pysäyttää ilmastonmuutos. Digitaalisuudesta on valjastettava uutta, tulevaisuuden työtä – ja myös taloutta on ohjattava vastaamaan digiajan vaatimuksia. Lisäksi tarvitsemme turvallisuutta ja tulevaisuususkoa.
”Raktaisevaa on, löydämmekö oikeudenmukaisen tavan pysäyttää ilmastonmuutoksen, saammeko valjastettua digitalisuudesta uutta työtä ja luommeko turvallista vapautta.”
Pelon edessä vapauksia ei tule supistaa – päinvastoin. Europarlamentissa työskennellessäni olen kouriintuntuvasti huomannut, että suurten kysymysten ratkaisemiseksi tarvitaan paljon konkreettisia tekoja. Oma S&D-parlamenttiryhmäni on tehnyt hyvin tärkeää työtä erityisesti veronkierron kitkemisessä, Afrikan suhteissa, reilussa taloudessa ja edistyksellisissä kauppasopimuksissa. Lisäksi ryhmässä on puututtu ilmastonmuutokseen ja turvallisuuteen ihmisten oikeudenmukaisen ja turvallisen tulevaisuuden näkökulmasta. Toimin itse kahdessa valiokunnassa ja työskentelen etenkin digi-, tutkimus-, energia- ja ilmastoasioiden, sosiaali- ja työllisyysasioiden sekä ihmisoikeuksien parissa.
OLEN USEIN POHTINUT, jäävätkö vastaukset epäselviksi, kun keskustellaan miksi Euroopan unioni kannattaa? Kuten historiassa, myös tulevaisuudessa Euroopan menestysreseptin löytäminen edellyttää ratkaisujen rakentamista yhdessä. Tämä tarkoittaa rauhaa ja vakautta, yhteistyötä vastakkainasettelun sijaan. Onnistuneita esimerkkejä ovat vaikka Erasmus-vaihto, jo yli 9 miljoonan nuoren elämän mullistanut menestystarina. Tai yhteiset markkinoita ohjaavat pelisäännöt, kuten roaming-hintojen poistaminen. Moni tunnistaakin tämän neuvottelemani lempidirektiivin, kun soittaminen, tekstaileminen ja netissä surffailu on toisessa EU-maassa nykyään saman hintaista kuin kotimaassa!
Unioni koetaan välillä ihmisistä liiaksi etääntyneeksi ja kaukaiseksi, minkä seuraukset näemme esimerkiksi brexitissä. Nyt voimavarat on suunnattava siihen, mistä löydämme uudet Erasmukset ja roamingit. Otan ideoita avosylin vastaan! Omakohtaiset kokemukset Euroopasta ja kanssaeurooppalaisista lujittavat yhteistyötä ja keskinäistä luottamusta. Yhdessä tehden saavutamme yhteenkuuluvuutta ja parlamentin työn kautta näemme ja vahvistamme avointa eurooppalaista demokratiaa!
Lue lehti!
Käsittelen edellä esiin nostamiani teemoja tuoreessa Meppilehdessäni.Lehden voit lukea kokonaisuudessaan tämän linkin takaa ja voit silmäillä sitä alta!