Koskaan toisen maailmansodan jälkeen ei Eurooppa ole ollut yhtä tarpeellinen. Mutta se on myös suuremmassa vaarassa kuin koskaan aiemmin”, linjasi Ranskan presidentti Emmanuel Macron osoittaen vakavaan äänen sävyyn muotoilemat sanansa suoraan kaikille Euroopan kansalaisille (HS 5.3.).
Macronin maaliskuun alun puheenvuoro oli suomalaiseen silmään hivenen mahtipontinen ja institutionaalinen, mutta sen viesti oli selvä: eurooppalaisia arvoja ja käsityksiä ja niiden kulmakiviä oikeusvaltioperiaatetta ja demokratiaa, haastetaan aivan silmiemme edessä. Tästä on vaikea olla eri mieltä.
NEUVOSTOLIITON ROMAHDETTUA 1990-luvulla todettiin historian loppuneen. Määritelmää ei ollut tarkoitettu käytettäväksi sen kirjallisessa muodossa vaan ennemminkin kuvailemaan totutun maailmanjärjestyksen muuttumista: kahden vastakkaisen ideologian taistelu päättyi, kommunismi sai syystäkin unohtua ja demokratia ja markkinatalous kukoistivat.
Seuranneet vuosikymmenet ovatkin olleet etenkin ideologisessa mielessä seesteisiä. Viime vuosina hiljaisuus on kuitenkin rikkoutunut. Maailman muuttumisen nopeus ja globalisaatio ovat hyötyjensä rinnalla luoneet samanaikaisesti ja jopa hieman salakavalasti eripuraisuutta ihmisten välille. Vaikka hyödymme helpottuvasta tiedonvaihdosta ja teknologiasta, murroksella on kahdet kasvot: sääntelemättömänä kehityksellä tuntuu olevan taipumus jakaa ihmisiä voittajiin ja häviäjiin. Kaikki eivät voi kokea tulevaisuutta turvalliseksi.
”Pahimmillaan politiikka, joka ammentaa voimansa pelon lietsomisesta, syyllisten etsimisestä ja rajojen rakentamisesta, voi johtaa näivettymiseen.”
TÄTÄ SATOA niitämme nyt populismin muodossa. Pahimmillaan politiikka, joka ammentaa voimansa pelon lietsomisesta, syyllisten etsimisestä ja rajojen rakentamisesta, voi johtaa näivettymiseen. Maistiaisia on jo nähty Donald Trumpin kauppasotauhossa ja Unkarin Viktor Orbánin rajoittaessa sananvapautta. Jotkut jo muistelevat jopa 1930-lukua ja Euroopan luisumista kohti katastrofia.
VERTAUKSET OVAT voimakkaita, mutta ei käy kiistäminen, etteikö demokratian ylle kiivennyt varjo olisi todellinen. Vielä on aikaa havahtua yhteiskunnan keskusteluilmapiirin muutokseen. Ihmisille on annettava syy luottaa tulevaisuuteen. Kaikkien mukana pysyminen on turvattava, osallisuus ja hyvinvointipolitiikka eivät saa jäädä ”kovan turvallisuuden” varjoon. Meidän vastuullamme on mihin suuntaan Eurooppaa kehitämme.
YKSIN EMME Suomessa kykene muokkaamaan maailmaa tai markkinoita sellaisiksi, että ne loisivat turvaa meille kaikille myös jatkossa. Eurooppana voimme kuitenkin vaikuttaa omaan turvallisuuteemme ja vakauteemme, kunhan yhteistä tahtoa ja poliittista johtajuutta löytyy.
Kirjoitus on julkaistu 21.3.2019 ilmestyneessä Demokraatti-lehdessä.