Europarlamentaarikko Kumpula-Natri: ”Valta virtaa valokuidussa, Kiina ja Yhdysvallat painaa päälle – mitä tekee EU?”

Sunnuntaina äänestämme Euroopan suunnasta. Olemme vedenjakajalla. Meidän käsissämme on päättää, mihin suuntaan haluamme Eurooppaa viedä.

Minulle Eurooppa edustaa toivoa, tulevaisuutta ja ratkaisuja. Se on työkalu, jonka valtavalla taloudellisella voimalla voimme ohjata markkinoita ja maailmaa kohti kestävämpää ja oikeudenmukaisempaa elämää.

Jotta tämä on mahdollista, on Euroopan toimittava rohkeasti ja jopa nopeasti. Muut supervallat eivät jää meitä odottelemaan, se ei palvele heidän etujaan. Kiina satsaa valtavasti uuteen teknologiaan, kuten 5G-infrastruktuuriin. Samalla valtio pyrkii rakentamaan jättimäisiä sähköverkkoja ympäri maailman. Donald Trumpin Yhdysvallat nokittaa asettamalla maailmankaupalle haitallisia tuontitulleja. Sana- ja pahimmillaan kauppasota on valmis.

”Kyse on pohjimmiltaan resursseista kilpailemisesta.”

Kuten niin monesti aikaisemminkin historiassa, kyse on pohjimmiltaan resursseista. Vauhdilla digitalisoituvassa maailmassa lähivuosivuosikymmenten aikana digiverkot nousevat valtapelin keskiöön öljy- ja kaasuputkien rinnalle: kuka, minne ja millä standardeilla saa rakentaa supernopeat valokuitukaapelit, joita vaaditaan 5G-yhteyksissä? Ja ennen kaikkea, kuka kehittää superverkkoja hyödyntäviin palveluihin teknologian ja omistaa miljoonien ihmisten käyttämät sovellukset ja niiden datan? Supernopeita 5G-verkkoja voi tulevaisuudessa verrata rautatien voittokulkuun 1800-luvulta. Jos kaupunki tai kylä jäi rautatieverkon ulkopuolelle, näivettyminen uhkasi.

Viime päivinä otsikoissa nähdyt uutiset kiinalaisesta teknologiajätti Huaweista ja jättiyhtiö Googlen sille asettamasta rajoitteista sekä Trumpin uhosta syntyvät tämän resurssikilpailun pohjalta. Supervalloilla on kova kiire saavuttaa etunojaa verkkojen kilpailussa. Kuten aikaisemmin öljyboomin aikana, kuka on ensimmäisenä paikalla, saa määräävän markkina-aseman.

”Kun emme pärjää väkimäärässä, meidän on pidettävä huolta, että pärjäämme aivoillamme.”

Olen työskennellyt nyt viisi vuotta Euroopan parlamentin Teollisuus-, tutkimus, energia- ja digivaliokunnassa. Olen lähes päivittäin ollut tekemisissä 5G-verkkojen kanssa. Niissä on tulevaisuus. Ja samalla Eurooppa on jäämässä hidasliikkeisyydessään kilpailussa takamatkalle suhteessa suurimpiin kilpakumppaneihinsa.

Tarvitaan muutos. Eurooppa tarvitsee menestyäkseen investointeja koulutukseen, tutkimukseen ja teknologiaan – kun emme pärjää väkimäärässä, meidän on pidettävä huolta, että pärjäämme aivoillamme. Tarvitsemme eurooppalaisen koulutuksen kunnianpalautuksen. Ei tehdä Euroopasta kiinalais- ja amerikkalaisyhtiöiden pelikenttää.

Haluan europarlamenttiin viedäkseni sinne painavan sanan tulevaisuuden tärkeydestä. Tehdään tästä meidän vuosisatamme. Sinä voit vaikuttaa äänestämällä sunnuntaina!

Tagit

Tutustu lisää

Uutiskirje

Pysy ajantasalla viimeisimmistä kuulumisista suoraan EU- kentältä!

"*" näyttää pakolliset kentät

Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.