Pohjanmaan kokoomusnaiset kirjoittivat kannanotossaan (Pohjalainen-Ilkka 11.12.2019), miten Hallituksessa on liikaa naisministereitä. Kokoomusnaisten mukaan hallituksessa ”on siirrytty härkälaumasta huulipunahallitukseen”.
Meillä on Pohjanmaan kokoomusnaisille yksi viesti: älkää pilatko Pohjanmaan mainetta. SDP:n Sanna Marinin nouseminen Suomen historian nuorimmaksi pääministeriksi on otettu maailmalla, ja Suomessa yleisesti, vastaan lähes ihaillen. Äkkiseltään on vaikea keksiä mitään muuta lähivuosilta, mikä olisi lisännyt maailmalla kiinnostusta Suomeen näin selvästi, kuin kuva Marinin johtamasta energisestä naisviisikosta Suomen hallituspuolueiden johdossa.
Historian valossa on myös outoa kummastella naisten mukamas liiallista määrää hallituksessa. Suomen itsenäisyyden aikana ennen Marinin hallitusta 87% ministereistä on ollut miehiä, ja vain 13% naisia. 2000-luvulla tilanne on ollut huomattavasti tasa-arvoisempi. Marinin hallituksen myötä 50 prosenttia 2000-luvun ministereistä on ollut naisia. Eikö tämä olekin hienoa!
Toivoisimme, etteivät kokoomusnaiset yleistäisi meitä pohjalaisia: juurikin Vaasan vaalipiiristä tulevat puolueidensa ensimmäiset naispuheenjohtajat, kuten keskustan Anneli Jäätteenmäki, SDP:n Jutta Urpilainen ja RKP:n Anna-Maja Henriksson.
Tällaista rohkeutta uudistua ja katsoa eteenpäin ei valitettavasti kaikilta ole löytynyt. Näyttää siltä, että vain kokoomukselle ja perussuomalaisille yksikin naispuheenjohtaja on ollut liikaa historiansa aikana. Tasa-arvon tiellä eteenpäin, molemmat sukupuolet!
Miapetra Kumpula-Natri
Europarlamentaarikko, S&D
Vaasan kaupunginvaltuutettu, SDP
Kirsi Kandolin,
Pohjanmaan demarinaisten puheenjohtaja
Kurikan kaupunginvaltuutettu, SDP